Bayer Leverkusen eteni torstai-iltana Eurooppa-liigan finaaliin.

Leverkusen voitti välierissä AS Roman yhteismaalein 4-2.

Leverkusenin sensaatiomainen 49 ottelun tappioton putki oli mennä poikki torstaina, mutta Leverkusen nousi tuttuun tapaan tasoihin 97. minuutilla ja piti tappiottoman putken hengissä. Leverkusen ei ole hävinnyt ainuttakaan ottelua kuluvalla kaudella.

Xabi Alonson miehistö kohtaa loppuottelussa italialaisen Atalantan. Atalanta voitti Marseillen yhteismaalein 4-1. Finaali pelataan keskiviikkona 22.5. Leverkusen kohtaa kolmea päivää myöhemmin Kaiserslauternin Saksan cupin finaalissa.

Alonson mielestä Leverkusen ansaitsee voittaa historiallisen triplamestaruuden.

– Pelaamme kaksi finaalia yhden viikon aikana. Näytimme hienoa asennetta AS Roman toisen maalin jälkeen. Katsoin pelaajiani silmiin ja näin, että he halusivat enemmän. Meillä on mahdollisuus voittaa kolme pokaalia tällä kaudella. Pelaajani ansaitsevat ne kaikki. Viime kaudella olimme lähellä finaalia ja nyt pääsimme sinne.

Gian Piero Gasperini on valmentanut vuosien ajan Atalantaa ja hän on tehnyt heistä hyvin tunnetun joukkueen. On hienoa haastaa heidät.

LUE MYÖS