HJK jatkoon huimassa vierastrillerissä – Konferenssiliiga yhden askeleen päässä
HJK on yhden otteluparin päässä Konferenssiliigan lohkovaiheesta. Klubi kukisti torstai-iltana kolmannen kierroksen karsintaparissaan suuren jännitysnäytelmän päätteeksi vieraissa montenegrolaisen FK Decicin rangaistuspotkukilpailussa.
Avausosan 1-0-voittanut HJK tarrasi aikaisen takaiskumaalin jälkeen avauspuoliskon lopussa kiinni jatkopaikkaan, kun Luke Plangen maali vei helsinkiläiset yhteismaaleissa 2-1-johtoon. Englantilaishyökkääjä laukoi tarkan laukauksen boksin takaa verkkoihin.
Klubin etumatka ei kestänyt loppuun asti. Isäntien Alen Masovicin maali lisäajan neljännellä minuutilla siirsi ratkaisun jatkoajalle. Osumaa tarkistettiin VAR:lta, mutta tuomio säilyi ennallaan.
Jännittävä ottelupari huipentui maalittoman jatkoajan jälkeen rangaistuspotkukilpailuun.
Ensimmäisen viiden vuoroparin aikana molemmilta joukkueilta nähtiin kaksi epäonnistumista. HJK:lla Lucas Lingman ja Kai Meriluoto eivät onnistuneet viimeistelemään yrityksiään verkkoihin.
Kuudennella vuoroparilla oli viimein ratkaisun aika. Jonathan Dresaj ei onnistunut Decicillä. Seuraavana HJK:lla vuorossan ollut Kevor Palumets osui ja HJK eteni otteluparista jatkoon jännitysnäytelmän päätteeksi.
HJK tulee kohtaamaan Konferenssiliigan viimeisellä karsintakierroksella färsaarelaisen Klaksvikin. Klaksvik hävisi torstaina Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen otteluparinsa bosniahertsegovinalaiselle Borac Banja Lukalle jatkoajan jälkeen yhteismaalein 3-4.
HJK pelasi viime kaudella Konferenssiliigassa lohkovaiheessa. Helsinkiläisseura jäi tuolloin viimeiseksi kovatasoisessa lohkossa Aberdeenin, Eintracht Frankfurtin ja PAOK:in kanssa.
LUE MYÖS!
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin