José Mourinho ällistyi saamistaan sakoista: ”Ei mitään järkeä”
José Mourinho siirtyi kesällä turkkilaisen Fenerbahçen peräsimeen.
Mourinho allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen Fenerbahçen kanssa. Fenerbahçen alkukausi on sujunut varsin hyvin, sillä kuudesta sarjaottelusta tuloksena on neljä voittoa, tasapeli, tappio ja sarjan toinen sija.
Fenerbahçe hävisi viime viikonloppuna derbyssä Galatasaraylle 1-3. Galatasaray on voittanut kaikki ottelunsa ja johtaa sarjaa viiden pisteen erolla Mourinhon Fenerbahçeen.
Mourinho ei ilmestynyt derbyn jälkeiseen lehdistötilaisuuteen. Turkin pääsarja antoi Mourinholle 4000 euron sakot. Mourinho kummasteli saamaansa sakkoa keskiviikkoisessa lehdistötilaisuudessaan. Luotsin mukaan häntä ei päästetty tilaisuuteen.
– 24 vuoden aikana en ole koskaan lähtenyt lehdistötilaisuudesta kesken kaiken. Varsinkaan tappion jälkeen. En ole koskaan pelännyt ainuttakaan toimittajaa, kysymystä tai lehdistötilaisuutta. En muuta tapojani turkkilaismedian edessä. Siinä ei ole mitään järkeä, että joudun odottamaan 75 minuuttia päästäkseni lehdistötilaisuuteen.
– Ottelun jälkeen onnittelin vastustajan valmentajaa, menin pelin jälkeiseen haastatteluun ja sitten odotin 70 minuuttia päästäkseni lehdistötilaisuuteen. Yritin päästä sinne, mutta minua ei päästetty. Olin lehdistösalin ovella yrittämässä päästä sisään, Mourinho kertasi.
Casper Terhon Royal Union-Saint Gilloise ottaa torstaina mittaa Fenerbahçesta Eurooppa-liigan liigavaiheen ensimmäisellä kierroksella.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”