Markku Kanerva Ylen haastattelussa: ”Näin raakaa jalkapallo on”
Huuhkajien alakulo jatkuu.
Irlanti haki 2-1-voiton Helsingin olympiastadionilta torstai-iltana Nations Leaguen kolmannella kierroksella. Irlanti iski voittomaalinsa 88. minuutilla.
Huuhkajat on hävinnyt kaikki kolme Nations Leaguen otteluaan ja on lohkonsa hännillä. Irlannille torstainen voitto oli syksyn Nations League -urakan ensimmäinen.
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva oli luonnollisesti pettynyt mies karvaan tappion jälkeen.
– Olemme hyvin pettyneitä. Menetettiin johtoasema. Tiesimme Irlannin olevan vahva erikoistilanteissa, ja he pääsivät tasoittamaan siitä. Sen jälkeen saimme momentumin ja meillä oli mahdollisuus tehdä toinen maali. Sitten puolustimme hölmösti laitatilanteen, josta tuli maali. Todella katkera tappio. Mielestäni olisimme ansainneet enemmän. Näin raakaa jalkapallo on, Kanerva totesi Ylen haastattelussa.
– Kävimme tauolla läpi tiettyjä ongelmiamme. Meidän olisi pitänyt tietyissä tilanteissa purkaa painetta puolenvaihtojen kautta. Irlanti puolusti vahvasti pallon puolta. Jäimme jumiin sinne. Irlannin puolustuslinja oli välillä todella ylhäällä, emmekä saaneet palloja linjan taakse juoksuvoimaisille pelaajillemme. Se sakkasi tänään. Tätä peliä ei olisi saanut hävitä.
Pohjoiskaarre antoi varsin suorasanaista kritiikkiä Huuhkajille pelin jälkeen. Kanerva ymmärtää kritiikin.
– Olemme asettaneet riman niin korkealle, että meiltä odotetaan todella paljon, kuten voittoa Irlannin tasoisesta kovasta joukkueesta. Totta kai se on tavoitteemme. Yleisö on tullut katsomaan menestyvää joukkuetta, ja tänään tuotimme heille pettymyksen.
LUE MYÖS
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”