Suuret ottelumäärät puhuttavat – Karl-Heinz Rummenigge syyttää pelaajia ja agentteja
Suuret ottelumäärät ovat puhuttaneet viime viikkoina.
Pelaajat ovat väläytelleet julkisuudessa jopa lakkoa. Pelaajat kokevat joutuvansa pelaamaan liikaa otteluita, ja samalla loukkaantumisriskit ovat kasvaneet huomattavasti. Kuluvalla kaudella huippujoukkueiden pelaajat voivat pelata seura- ja maaottelut mukaan luettuna yli 70 ottelua.
Ottelumäärät ovat kasvaneet muun muassa eurokilpailuissa ja lisäksi kauden jälkeen pelataan kuukauden mittainen seurajoukkueiden MM-turnaus, joka päättyy vain muutama viikko ennen seuraavan kauden alkua.
Bayern Münchenin seuralegenda Karl-Heinz Rummenigge kokee ottelumäärän kasvun liittyvän pelaajien ja agenttien suuriin palkkavaatimuksiin.
– On varsin mielenkiintoista, että Englannissa pelaavat pelaajat valittavat tästä, vaikka heillähän on luksusta, kun he pääsevät pelaamaan liigacupissa ja sarjassa on 20 joukkuetta. Ymmärrän, miksi tästä puhutaan. Toisaalta kuitenkin pelaajat ja agentit ovat ajaneet itsensä ansaan. He vaativat jatkuvasti suurempia palkkoja ja siten pakottavat seurat hankkimaan enemmän tuloja. Mistä ne tulot tulevat? Suuremmista ottelumääristä, Rummenigge muistutti Kickerille.
– Siksi sanon, että kaikkien osapuolten pitäisi istua alas ja neuvotella rauhassa siitä, mitä pitäisi tapahtua, jotta palaisimme vanhoihin aikoihin etenkin bisneksen kannalta.
LUE MYÖS
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen