Wojciech Szczęsny pettyi Juventuksen päätökseen: ”En ollut siitä samaa mieltä”

Wojciech Szczęsny pelasi Juventuksessa vuodet 2017-24.
Szczęsnyn sopimus Juventuksen kanssa olisi kattanut vielä kuluvan kauden, mutta konkarivahti ei kuulunut Thiago Mottan suunnitelmiin ja osapuolten välinen sopimus purettiin. Juventus hankki kesällä Michele Di Gregorion uudeksi ykkösmaalivahdikseen.
Szczęsny ilmoitti elokuussa lopettaneensa pelaajauransa, mutta Barcelona-vahti Marc-André ter Stegen sai vakavan polvivamman, ja katalonialaisjätti onnistui suostuttelemaan Szczęsnyn loppukauden mittaiseen sopimukseen.
Luca Toselli haastatteli Szczęsnyä, joka kertoi tarkemmin kesän tapahtumista.
– Halusin auttaa Juventusta myös tällä kaudella, mutta se mitä tapahtui ei riippunut minusta. En odottanut jääväni ulos seuran projektista. En olisi koskaan kuvitellut sen tapahtuvan. Viime kauden alussa keskustelimme rehellisesti Cristiano Giuntolin (Juventuksen urheilujohtaja) kanssa jatkostani ja sanoin, että päättäisin urani kesällä 2025. Sitten näin uutisia, joiden mukaan Juventus oli kiinnostunut Di Gregoriosta. Oletin hänen tulevan kakkosmaalivahdiksi, koska Mattia Perin halusi siirtyä muualle.
Szczęsny pettyi Juventuksen päätökseen.
– Olin vakuuttunut viime kauden loppuun saakka siitä, että jäisin Juventukseen. Kun Juventus hankki Di Gregorion, päätimme purkaa sopimukseni. Se oli seuran päätös, enkä ollut siitä samaa mieltä, mutta hyväksyin sen. Halusin pelata vielä yhden kauden Juventuksessa ja koin, että minulla olisi ollut paljon annettavaa, mutta Juventuksen jälkeen en ollut valmis uusiin haasteisiin. En kanna kaunaa Giuntolia kohtaan. Kunnioitan edelleen Juventusta ja olen tulevaisuudessakin seuran kannattaja.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen