Helmarit jäi tasapeliin ennätysyleisön edessä – ”Tulos oli totta kai pettymys”
Helmarit pelasi tiistai-iltana 1-1-tasapelin Serbian kanssa Nations Leaguen viimeisellä ottelukierroksella.
Helsingin olympiastadionilla pelattua Helmarien ja Serbian välistä Nations Leaguen ottelua seurasi paikan päällä noin 9000 katsojaa. Kyseessä on Helmarien yleisöennätys karsintojen kotiotteluissa.
Tasapelin myötä Helmarit jäi lohkossa toiseksi. Helmarien olisi pitänyt voittaa tiistainen ottelu noustakseen Serbian ohi lohkon kärkipaikalle.
Helmarit pelaa syksyllä nousukarsintapelin yhtä A-tason lohkokolmosta vastaan.
Seuratasolla norjalaista Brannia edustava Nea Lehtola vei Helmarit johtoon 71. minuutilla, mutta Serbia nousi tasoihin kymmenisen minuuttia myöhemmin, kun pallo kimposi Helmarien Maaria Rothin päästä omaan maaliin.
Ennen ottelua Palloliitto tiedotti tehneensä melkoisen virheen. Palloliitto rekisteröi vahingossa kokoonpanoonsa Djurgården-puolustaja Nanne Ruuskasen sijaan 51-vuotiaan Stina Ruuskasen, joka pelasi muutaman A-maaottelun 1990-luvulla.
Helmarien päävalmentaja Marko Saloranta pettyi tulokseen.
– Tulos oli totta kai pettymys, vaikka pelissä oli paljon hyvääkin. Vaikka me pelaamme miten hyvin isoissa peleissä, on selvää, että malintekopaikkoja ei liian montaa tule ja niissä meidän pitää vain olla kliinisempiä, Saloranta totesi Palloliiton verkkosivuilla.
Helmarit pelaa kesän EM-kisoissa. Helmarien kisaurakka potkaistaan käyntiin 2.7., kun Salorannan joukkue ottaa mittaa Islannista. Helmarit kohtaa lohkossaan Islannin lisäksi myös Norjan ja Sveitsin.
LUE MYÖS
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé