MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
AC Milanin vasen laitapuolustaja Theo Hernández siirtyy Saudi-Arabian liigassa pelaavaan Al-Hilaliin. Asiasta kertoo toimittaja Fabrizio Romano, jolla on paljon ensi käden tietoa siirtomarkkinoiden tapahtumista.
Romano kertoo, että kauppa viedään varmasti maaliin, vaikka Hernández allekirjoittaa välipuheensa virallisesti vasta lähipäivien aikana. AC Milan saa hänestä 25 miljoonan euron korvauksen. Nykyinen osapuolten välinen sopimus olisi loppunut ensi kesään.
Hernández, 27, esiintyi alkukesästä paljon huhupuheissa, joissa hänen epäiltiin jatkavan uraansa esimerkiksi Bayern Münchenissä, Real Madridissa tai Atlético Madridissa. Hän on ollut jo pidempään Ranskan maajoukkueen vakiokalustoa ja Milanin avainpelaajia.
Al-Hilal ylsi tämän kesän seurajoukkueiden MM-kilpailuissa puolivälieriin. Se pelasi alkulohkossa tasan Real Madridin kanssa ja yllätti Englannin kestomenestyjän Manchester Cityn neljännesvälierissä. Tie nousi pystyyn puolivälierissä, kun se ei pienoisesta hallinnastaan huolimatta onnistunut kukistamaan brasilialaista Fluminensea.
Al-Hilal sijoittui päättyneellä kaudella toiseksi Saudi-Arabian liigassa. Al-Hilal on yksi niistä seuroista, joille Saudi-Arabian valtio on antanut vahvan tukensa. Maan ihmisoikeustilanne on heikko, ja maan sanotaan käyttäneen niin kutsuttuun urheilupesuun eli urheilun avulla tehtävään mielikuvamarkkinointiin useita miljardeja euroja viime vuosina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista