Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
Kesän siirtoikkuna aukesi tiistaina.
Veikkausliigaa maalieron turvin johtava KuPS pyrkii vahvistamaan joukkuettaan kesällä.
Vahvistettavaa riittää, sillä KuPS menetti viime kauden jälkeen lukuisia tähtipelaajiaan, eikä se onnistunut hankkimaan saman kaliiberin pelaajia talven siirtoikkunassa.
Muutamat talven hankinnat ovat osuneet nappiin, mutta mukaan mahtuu myös pelaajia, joiden suoritustaso on jäänyt varsin kauas toivotusta.
Tilanne on kuitenkin kaukana katastrofista, koska heikentyneestä joukkueesta huolimatta KuPS johtaa Veikkausliigaa ja lähtee hyvistä asemista kesän peleihin.
SuomiFutis-sivusto haastatteli maanantaina KuPSin urheilujohtajaa Sixten Boströmiä.
Boström, 62, kertoi haastattelussa muun muassa KuPSin siirtoikkunasuunnitelmista ja siitä, millaisia pelaajaprofiileja KuPS etsii joukkueeseensa.
KuPS menetti hiljattain Otto Ruopin Saksan Bundesliigaan. Joukkueen suurin tähti pelasi vielä viime viikonloppuna, kun KuPS voitti HJK:n Töölössä peräti 4-0. Ruoppi lähti pelin jälkeen Saksaan.
Ruopin kaltaista pelaajaa ei niin vain korvata.
– Emme voi korvata häntä yksi yhteen oikeastaan ollenkaan. On vaikea löytää täysin samanlaista pelaajaa, joka tekisi täysin samat asiat kuin Otto teki.
– Tietenkin yritämme löytää ratkaisuja. Joko korvaamme hänet pelaajalla tai osittain muutamme tapaamme pelata. Tulee varmaan jonkunlainen kombo näistä asioista, Boström viittasi pelaajahankintaan ja pelitavan muuttamiseen.
Siirtoikkunan aukeamisen myötä Tommi Jyry ja Saikoy Touray pääsevät pelikentille KuPSin paidassa. KuPS teki kaksikon kanssa sopimukset aiemmin kesäkuussa.
– Näemme, että heissäkin on määrättyjä ominaisuuksia, joiden avulla he pystyvät ainakin osittain korvaamaan Ottoa – jos ajatellaan joukkueen kannalta.
– Etsimme joukkueeseen 1-3 pelaajaa. Se riippuu siitä, mitä on tarjolla ja mitä meidän on mahdollista saada. Hyökkäyskalustoon tarvitaan vähän lisää ja mahdollisesti myös puolustuspäähän, urheilujohtaja totesi.
Boströmin mukaan on mahdollista, että KuPS julkaisee hankintoja lähipäivinä. Urheilujohto pyrkii vahvistamaan joukkuetta ennen kesän eurokarsintoja.
– Meidän on määrätyllä tavalla huomioitava se, että meillä on seitsemäs päivä ensimmäinen Mestarien liigan karsintaottelu. Tavallaan on aikaa ja tavallaan ei.
– Jos on mahdollista, niin yritämme saada jotain ennen ensimmäistä karsintaottelua. Ikkuna lähtee siitä elämään. Sitten katsotaan, miten pystymme vahvistamaan joukkuetta.
Boström antaa paljon painoarvoa sille, että joukkuetta vahvistetaan lähiaikoina. Luvassa on koko kauden kannalta suuria ja tärkeitä pelejä.
– Pidän sitä tärkeänä. Täytyy muistaa, että viime kauden jälkeen meiltä lähti aika paljon pelaajia. Näiden pelaajien paikkaaminen yhden ikkunan aikana on aika vaikeaa.

Boström toivoo suomalaisseurojen maksavan toisilleen siirtokorvauksia
Boströmin mukaan KuPS etsii kesän siirtoikkunassa ainakin kärkeä ja tarkkailee niin laitapuolustaja- kuin topparimarkkinoitakin.
Boström hakee KuPSiin vahvaa ja monipuolista viimeistelijää.
– Sen on oltava pelaaja, joka pystyy viimeistelemään monipuolisesti. Monet pelimme on sellaisia, että hallitsemme niitä, ja sen [uuden pelaajan] on oltava vahva boksissa.
– Mielellään myös sellainen, joka käynnistää meidän prässin ja toimii linkup-pelaajana. Näitä ominaisuuksia etsimme, Boström viittasi hyökkääjään.
Taneli Hämäläisen sopimus KuPSin kanssa päättyy tiistaina.
Osapuolet eivät ole toistaiseksi päässeet yhteisymmärrykseen uudesta sopimuksesta. Boström haluaa Hämäläisen jäävän Kuopioon.
– Toive on, että hän jää. Myös Taneli itsekin tietää sen. Toivotaan, että löydämme tähän ratkaisun ihan lähipäivinä.
KuPS oli viime talvena aktiivisesti muun muassa Jaro-hyökkääjä Rudi Vikströmin kintereillä. Siirto ei kuitenkaan toteutunut, kun Jaron asettama hintalappu osoittautui liian suureksi.
Boströmin mukaan KuPS on tälläkin hetkellä kiinnostunut Veikkausliigassa pelaavista pelaajista, mutta muistutti, että niiden hankkiminen varsinkin kesken kauden on helpommin sanottu kuin tehty.
– Totta kai meitä kiinnostaa määrätyt veikkausliigapelaajat, mutta yleensä niitä on vaikeaa saada irti kesken kauden.
– Siihen on pari syytä. Joukkueella, mistä he olisivat tulossa, on kausi kesken. Toiseksi on aina vaikeaa hankkia pelaaja saman sarjan kilpailevasta joukkueesta. Se ei ole koskaan helppo prosessi.
– Meiltä lähti paljon pelaajia, ja on vaikeaa yhdessä ikkunassa korvata kaikki. Jos ajatellaan viime vuoden joukkuettamme, niin prosessi [joukkueen vahvistamisen suhteen] jatkuu nyt kesän ikkunassa.
– Toisaalta olemme nyt nähneet tämän vuoden joukkueen pelaavan. Toivotaan, että ollaan vähän viisaampia ja tiedetään, mihin kohtaan pitäisi reagoida, Boström summasi.
Kun Boströmiltä kysyy, onko KuPS valmis maksamaan siirtokorvauksia kesän siirtoikkunassa, urheilujohtaja kertoi toivovansa sisäisen markkinan aktivoituvan.
Boström muistuttaa, että sisäisen markkinan avautuessa myös ulkomaille myytävien pelaajien siirtokorvaukset kasvaisivat huomattavasti.
– Se on pitkäaikainen prosessi. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että Suomessa pitäisi pikku hiljaa ruveta maksamaan siirtokorvauksia. Varsinkin suomalaisseurojen kesken, jotta saamme omat siirtomarkkinat aikaiseksi.
– Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos niin sanotusta pienemmästä seurasta löytyy joku pelaaja, joka kiinnostaa isompia seuroja Suomessa, niin kaikki hyötyvät siitä. Sellaiseen maailmaan meidän pitäisi pikku hiljaa saada Suomen markkinat.
– KuPS lasketaan tänä päivänä niihin isoihin seuroihin. KuPSin, HJK:n, FC Interin ja jonkun muunkin on laitettava alulle tämä juttu, jotta se [sisäinen markkina] heräisi ja kasvaisi.
– Uskon sen vaikuttavan tulevaisuudessa siihenkin, että kun myydään pelaajia ulkomaille, niin heistä saadaan isompia rahoja, Boström totesi.
KuPS on myynyt viimeisen puolentoista vuoden aikana pelaajia hurjilla summilla. Djurgården maksoi Matias Siltasesta 1,2 miljoonaa euroa, Mainz Ruopista 1,3 miljoonaa euroa ja Viktoria Plzeň Mohamed Tourésta 1,5 miljoonaa euroa.
– Voi olla, että jotain tapahtuu, mutta mitään varmaa ei ole tässä vaiheessa, Boström viittasi kesän pelaajamyynteihin.
KuPS palaa tositoimiin ensi viikon tiistaina, kun se kohtaa Mestarien liigan ensimmäisen karsintakierroksen avausosassa FK Vardarin. Peli pelataan Pohjois-Makedoniassa.
Tuukka Ikkeläjärvi
LISÄÄ HAASTATTELUITA
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Etelä-Korean eronnut valmentaja sai tappouhkauksia – lentokentällä toistasataa poliisia
- Kai Havertz musertui Saksan pudottua MM-kisoista: ”Olen sanaton”
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- ”Pudotimme mestarin” – Paraguyan MM-sankari täpinöissään
- Saksa putosi MM-kisoista – Julian Nagelsmann kommentoi tulevaisuuttaan
- Verta, kyyneliä ja dramaattinen pilkkukisa – Marokko pudotti Hollannin MM-trillerissä
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Brasilian hyökkääjä provosoi japanilaispelaajaa käsimerkeillään – tästä oli kyse
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- SJK:n toppari kiinnostaa Itävallassa
- Suomalaispuolustajan seura vaihtamassa valmentajaa – Chelsean ex-luotsi vahva ehdokas