Bulgariassa nähtiin umpisurkea kaukolaukausmaali – sopupeliepäilyt heräsivät
Maalit kaukolaukauksista antavat melkein poikkeuksetta aihetta ihasteluun. Silloinkin kun maalin syntyyn myötävaikuttaa maalivahdin sijoittuminen.
Bulgarian liigakauden avauksessa maalivahti Petar Marinov mokasi kuitenkin jo niin pahasti, että sosiaalisessa mediassa yleisin reaktio on ollut huvittuneisuus.
Spartak Varnan ja CSKA 1948 Sofian välisessä 2–2-tasapelissa aloitettiin maalinteko 13. minuutilla. Spartak Varnan hyökkääjä Georg Stojanovski katkaisi syötön omalla kenttäpuoliskollaan ja kiskaisi pallon melkein saman tien keskiviivalta päin Marinovia.
Laukauksesta jäi voima uupumaan, se pomppi hitaahkosti sofialaisjoukkueen maalia kohti. Vaara ei näyttänyt koputtavan CSKA 1948 Sofian ovella ennen kuin Marinov alkoi touhuta omiaan.
600 000 euron arvoinen, eurokentilläkin pelannut Marinov juoksi ohi pallosta, koska hän oli kompastua omiin jalkoihinsa. Tajuttuaan tämän hän kääntyi, mutta siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Marinov heittäytyi pallon tielle tai perään, mutta katsojalle tilanne näytti pikemmin siltä kuin hän olisi viskoutunut rähmälleen nurmelle.
Netti on tietysti täyttynyt äänekkäistä sopupelisyytöksistä.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”