VPS hankki puuttuvan palasen – ”Isot odotukset”
Kuva: Juha Tamminen
VPS on solminut hyökkääjä Oluwatomiwo ”Tomi” Ameobin kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.
24-vuotias Ameobi on Newcastle Unitedin kasvatteja. Englantilainen on kiertänyt vuonna 2007 alkaneen ammattilaisuransa aikana useita seuroja Englannin eri sarjaportailla. Miehen tilillä on muun muassa kymmenen sarjaottelua Englannin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta.
Vuodesta 2011 lähtien Ameobi on pelannut Islannissa.
– Löysimme sen puuttuvan palasen avauskokoonpanoomme, mitä olemme etsineet. Odotan häneltä tietysti ensisijaisesti tehoja. Tomi on näyttänyt osaavansa viimeistellä, ja toivottavasti se näkyy myös liigassa. Maalien lisäksi odotan myös maalisyöttöjä, sillä meillä on hyökkäyspäässä myös muita pelaajia, joilla on paljon juoksuvoimaa ja taitoa, päävalmentaja Olli Huttunen kertoo seuran verkkosivuilla.
Ameobi vakuutti seurajohdon testijakson aikana.
– Pidimme Tomista heti hänen tullessaan harjoituksiin, ja olemme olleet hänestä kiinnostuneita siitä asti. Hän näytti testijaksonsa aikana niitä hyviä ominaisuuksia, mitä hänellä on.
– Tomi liikkuu fiksusti, tekee itsensä pelattavaksi, auttaa muuta joukkuetta suojaamalla palloa ja on vahva vastustajan rangaistusalueella. Meillä on häntä kohtaan isot odotukset, jotka hän myös toivottavasti täyttää, Huttunen toivoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen