Huuhkaja-vahti nousemassa heti seuransa ykköstorjujaksi
Bröndby IF:n päävalmentaja Thomas Frankin papereissa joukkueeseen vastikään liittynyt suomalaismaalivahti Lukas Hradecky on joukkueen ykköstorjuja, kertoo tanskalainen tipsbladet.dk.
Hradeckyn lisäksi tanskalaisseurassa vartioivat tolppien väliä myös Michael Falkesgaard sekä Michael Törnes. Maalivahdeille oli kerrottu, että suomalainen on hierarkiassa ensimmäisenä, Falkesgaard toisena ja Törnes kolmantena.
– On totta, että tämä on se järjestys, joka meille kerrottiin. Aion kuitenkin näyttää, että tämä on väärä järjestys ja harjoitella itseni takaisin ryhmään, Törnes sanoo lähteen mukaan.
Falkesgaard muistuttaa, että tilanne voi kääntyä nopeasti ympäri. Veskarikolmikko tavannee toisensa ensi viikolla, kun suomalainen liittyy treenivahvuuteen.
– Odotan innolla tapaamani Luken ja näkeväni, minkälainen hän on maalivahtina. Silloin tiedän, kuinka kovaa kilpailusta tulee, Falkesgaard puolestaan intoilee.
Hradecky torjui viime kaudella Esbjerg fB:n riveissä. Suomalainen valittiin kevätkaudella liigan profiilipelaajaksi, ja hän lukeutui sarjan parhaimpien torjujien joukkoon.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen