Hannu Tihinen lopettaa pelaajauransa?
Suomifutis.com-sivuston sveitsiläislähteistä saamien tietojen mukaan Hannu Tihinen pitää perjantaina Zürichissä lehdistötilaisuuden.
Alppimaan paikallismedia spekuloi, että Suomen maajoukkuepuolustaja ilmoittaa tuolloin lopettavansa pelaajauran kuluvaan kauteen.
//
Heinäkuussa 34 vuotta täyttävä Tihinen on uransa aikana kärsinyt lukuisista, eritoten päähän kohdistuneista kolhuista.
Varmasti niistäkin johtuen miehellä on joka kauden päätteeksi ollut pohdittavana, kuinka kauan hän aikoo aktiivipelaajana jatkaa.
Mikäli sveitsiläistietoihin on uskominen, nyt suomalaisen mielessä on syntynyt lopullinen päätös.
Tihinen jatkaa Zürichissä
Viime joulukuussa FC Zürich tiedotti, että Tihisen kanssa on tehty uusi jatkosopimus, joka kattaa vielä kauden 2010-2011. Tosin jo tuolloin lehdistötiedotteen sanamuoto jätti spekuloinnille rutkasti sijaa: – FC Zürich ilmoittaa, että kapteeni Hannu Tihinen jää seuraan lisävuodeksi eli vähintään kesään 2011 saakka. Missä toimessa tämä tapahtuu, on vielä avoinna ja siitä tiedotetaan keväällä 2010. Tihinen nauttii sveitsiläisseurassa suurta kunnioitusta ja hänelle ollaan selvästikin pedattu paikkaa Zürichissä myös pelaajauran jälkeen. Todennäköisesti perjantaina saamme kuulla, mihin Hannu Tihinen suuntaa voimavaransa ensi syksystä alkaen. Topparilla on A-maajoukkueessa kasassa 76 ottelua ja niissä viisi maalia. //LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta