Schalke-luotsi: Kykenemme viiteen maaliin kotona
Antti Muurisen HJK:lle lukemin 0-2 tappion kärsinyt saksalaisseura FC Schalke 04 uskoo yhä jatkopaikkaan. Valmentaja Ralf Rangnick luottaa omiensa maalintekotaitoon.
– Olemme vaikeassa tilanteessa, sillä meidän on viikon kuluttua tehtävä kaksi tai kolme osumaa. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta. Kykenemme kotikentällä jopa viiteen maaliin, Rangnick uhosi torstaisen kamppailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Saksalaisluotsi laittoi osan joukkueensa heikosta esityksestä keinonurmisen pelialustan piikkiin.
– Kotikentällä aiomme kääntää otteluparin yhteistuloksen eduksemme. Laatua meiltä siihen kyllä löytyy, eritoten kun pääsemme pelaamaan luonnonnurmelle. Tänään HJK hyödynsi pelialustan edukseen, Rangnick väitti.
Valmentaja kuitenkin myönsi, että homma ei muutenkaan sujunut suunnitelmien mukaan.
– Oletimme ottelusta tulevan toki aivan toisenlaisen kuin mitä siitä lopulta tuli – niin pelillisesti kuin myös lopputuloksenkin kannalta. Valitsimme väärät konstit ja käyttäydyimme osin täysin katastrofaalisesti. Nyt meidän on opittava virheistämme.
//
LUE MYÖS:
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha