Ristilä lupaa peliaikaa uusille vahvistuksille
Valkeakosken Haka hankki siirtoikkunan aikana kolme uutta pelaajaa loppukaudeksi. Koskilaisten päävalmentaja Sami Ristilän mukaan kolmikko Niko Perera, Lassi Luoto ja Dema tuovat uuden ulottuvuuden joukkueeseen.
– Ehdottomasti. Dema tuli vielä siihen lopuksi bonuksena. Kaikki katsastetaan jo vähän ensi kauttakin silmälläpitäen ja jokaiselle on varmasti luvassa hyvin myös peliaikaa. He ovat vähän erityyppisiä pelaajia mitä meillä tällä hetkellä on. He monipuolistavat joukkuettamme ja tekevät meistä iskukykyisemmän. He tuovat hieman extraa joukkueeseemme. Meillä on kapea rinki ja kahdeksalla jätkällä on seuraavasta kortista tiedossa pelikieltoa vähintään yhden pelin, joten tarvitsimme lisää miehiä, Ristilä sanoo Hakan nettisivuilla.
Uutta kolmikkoa katsastetaan ensi kautta ajattelen, mutta myös nykyisten pelaajien kanssa on aloitettu hiljalleen jatkosopimusneuvottelut.
– Ensimmäisiä kierroksia on aloitettu Okan johdolla. Neuvottelut ovat edenneet hyvässä hengessä. Kolmannes sarjaa on vielä pelaamatta ja katseet ovat edelleen tiukasti tässä kaudessa, mutta hieman jo sivusilmällä täytyy miettiä ensi kautta.
//
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”