Jaro pestasi Viron maajoukkuevahdin

Jaro tiedottaa pestanneensa Artur Kotenkon yhden vuoden sopimuksella.
Vuonna 1981 syntynyt maalivahti on ollut joukkueen testissä viikon verran, jonka aikana mies vakuutti valmennusjohdon.
– Hän on joukkueeseen vahvistus. Hän on hyvä pelaamaan jaloilla, joten hän tukee pelisysteemiämme. Lisäksi hän tuo joukkueeseen hurjasti kokemusta ja esimerkkiä nuorille pelaajille, valmentaja Alexei Eremenko toteaa.
Kotenkolla on ansioluettelossaan komea ura Euroopan kentillä. Viron pääsarjan lisäksi Kotenko on torjunut palloja myös Norjassa ja Azerbaidzanissa ja viimeisimpänä Kyproksella. Virolainen on pelannut uransa alkuvaiheessa myös Suomessa, kun hän edusti vuonna 2000 Kauhajoen Karhuja.
Kotenko kuuluu myös Viron maajoukkueryhmään ja miehelle onkin kertynyt maaotteluita vyölle 26 kappaletta. Suomalaiset saattavat muistaa miehen Viron ja Suomen maaottelusta vuodelta 2010, jolloin Kotenko torjui Virolle 2-0 voiton. Kotenko kuului myös Viron sensaatiomaiseen EM-karsintaryhmään, joka eteni kamppailemaan kisapaikasta aina jatkokarsintoihin asti.
– Tulin Pietarsaareen näyttämään taitojani, jotta saisin sopimuksen. Olen luonnollisesti iloinen että onnistuin siinä. Haluan pelata mahdollisimman paljon ja voittaa joukkueelle pelejä, joten ensimmäiseksi minun pitää lunastaa odotukset, Kotenko kertoo.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”

- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut