Louis van Gaal oli lähellä Liverpoolin managerin pestiä: “Meillä oli vakavia keskusteluja”

Liverpool pestasi kesällä Brendan Rodgersin seuran uudeksi manageriksi. Ennen Swansea-luotsin palkkaamista listalla oli myös ainakin yksi toinen mielenkiintoinen nimi, hollantilainen Louis van Gaal.
Van Gaal otti heinäkuussa Hollannin maajoukkueen komentoonsa, mutta myöntää sport360-sivustolla keskustelleensa vakavasti myös Liverpoolin kanssa.
– Minulla oli paljon mahdollisuuksia sopimuksiin eri seurojen kanssa, mutta minä hylkäsin ne, hollantilaisluotsi kertoo.
– Ainoastaan Liverpool esitteli minulle suunnitelman, josta pidin, koska en ole ikinä työskennellyt valioliigassa ja olen aina halunnut tulla mestariksi Englannissa.
– Minulla oli vakavia keskusteluja heidän kanssaan ja minulle se oli hyvä vaihtoehto, koska mielestäni Liverpool on fantastinen seura, van Gaal jatkaa.
Lehden mukaan huhut kertovat, että van Gaal halusi uudistaa perinteikästä seuraa, mikä ei ollut Liverpoolin amerikkalaisomistajien mieleen. Kokenut valmentaja tahtoi myös oman henkilökuntansa ja Danny Blindille erikoisroolin valmennustiimissä.
Luotsin version mukaan hänen verensä veti ennemmin maajoukkueen peräsimeen.
– Se että se sattui olemaan Hollanti, on parasta mitä saattoi tapahtua, van Gaal päättää.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea on seurajoukkueiden maailmanmestari! Antoi finaalissa oppitunnin PSG:lle
- Gnistanilta kova suoritus vajaalla – maalivahti ajettiin ulos alkutahdeilla
- Ilves hankkimassa pelaajan Simo Valakarin seurasta
- Ruotsi antoi myrskyvaroituksen EM-kisoissa – altavastaajasta tullut pelote suurille: ”Joukkueet ovat avaamassa silmänsä”
- Entinen Liverpool-tähti jättää Saudi-Arabian kentät
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Entinen Liverpool-tähti jättää Saudi-Arabian kentät
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Ilves hankkimassa pelaajan Simo Valakarin seurasta
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Gnistanilta kova suoritus vajaalla – maalivahti ajettiin ulos alkutahdeilla
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Ruotsi antoi myrskyvaroituksen EM-kisoissa – altavastaajasta tullut pelote suurille: ”Joukkueet ovat avaamassa silmänsä”