Tähtihyökkääjä David Villan koskettava viesti toi sakot
Pitkän loukkaantumisen jäljiltä sunnuntaina kentille palannut David Villa iski Barcelonan viidennen maalin, kun joukkue voitti La Ligassa kotonaan Real Sociedadin selvin numeroin 5-1. Osuman jälkeinen tuuletus on tuomassa espanjalaiselle sakkoja.
Villa mursi jalkansa joulukuussa ja joutui vamman takia jättämään väliin kevätkauden ottelut sekä kesän EM-kilpailut. Kärkimies palasi tositoimiin räväkästi. Vain seitsemän minuuttia kentällä oltuaan Villa heilutti maaliverkkoja. Tuulettaessaan osumaa hän paljasti pelipaitansa alla olleen t-paidan, jossa oli kuva hänen vaimostaan ja lapsistaan sekä teksti ”mahdotonta ilman teitä”.
Koskettava huomionosoitus ei liikuttanut ottelun tuomaristoa, sillä Villa sai tilanteesta asianmukaisesti varoituksen. Keltainen kortti ei jää kuitenkaan ainoaksi sanktioksi, sillä Eurosportin mukaan artikla 91 kieltää nykyisin esimerkiksi paidassa olevat kuvat sekä logot. Näin maajoukkuehyökkääjä joutuu pulittamaan sääntöjen mukaan 2 000 – 3 000 euroa.
Voi kuitenkin olla, ettei tuo sakkosumma Villaa juurikaan liikuta.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AC Oulun jättänyt Justin Rennicks löysi uuden seuran – palaa kotimaahansa
- Joel Pohjanpalo iski voittomaalin – johtaa selvällä erolla Serie B:n maalipörssiä
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa