U21-maajoukkueen luotsi: ”Norja palvelee meitä varmasti todella hyvin”
Kuva: Juha Tamminen
Alle 21-vuotiaden maajoukkueen päävalmentaja Mika Laurikainen uskoo, että kenraaliharjoitus Norjaa vastaan palvelee joukkuetta hyvin EM-karsintoja ajatellen.
Laurikainen oli varsin tyytyväinen ryhmään, jonka hän sai käyttöönsä Norja-peliin sekä tiistaina 11. kesäkuuta Oulussa pelattavaan EM-karsinnan avaukseen Liettuaa vastaan.
– Saimme ihan hyvän ryhmän kasaan. Pari pientä takaiskua siihen on tullut, kun Lum Rexhepi ja Janne Saksela ovat loukkaantuneet. Muuten ryhmä on sellainen kuin suunniteltukin, Laurikainen sanoo Palloliiton verkkosivuilla.
Laurikainen odottaa Norjasta kovaa vastusta:
– Norja palvelee meitä varmasti todella hyvin, sieltä tulee kova joukkue vastaan. Lähtökohtaisesti lähdemme hieman altavastaajina. Liettua on hieman kysymysmerkki, sillä heillä on uusi valmentaja. Norja palvelee meitä kuitenkin hyvin siinä mielessä, että tärkeintä on nyt ajaa omaa juttua sisään.
Karsinta-avauksesta puolestaan haetaan tulosta.
– Olisi tietysti tärkeä aloittaa voitolla, enkä uskokaan mihinkään muuhun tulokseen, Laurikainen valaa.
LUE MYÖS:
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan