Miika Koppinen haluaa kuitata torstain pettymyksen
Kuva: Getty Images
Miika Koppisen Tromsø IL hävisi Eurooppa-liigan play off -vaiheen turkkilaiselle Besiktasille yhteismaalein 2-3. Pohjoisnorjalaiset saivat kuitenkin paikan lohkovaiheeseen tänä aamuna.
TIL-kapteeni Koppisen mieliala oli vielä torstaina kaikkea muuta kuin iloinen. Konkari jätettiin kovassa paikassa penkille ja johtoasemassa otteluun lähtenyt joukkue kärsi lopulta tappion yhteismaalein 2-3.
UEFA langetti kuitenkin perjantaiaamuna Besiktasille kilpailukiellon kauden europeleihin. Turkkilaisten saavuttaman paikan lohkovaiheessa saa nyt pohjoisnorjalaisjoukkue.
– Se oli äärimmäisen rankkaa, olin tietysti pettynyt kun en saanut aloittaa sitä ottelua. Torstaina nukkumaan mennessä tunteeni olivat ristiriitaiset ja siinä kuinka lähellä olimme lohkovaihetta. Nyt päivästä tulee ihan erilainen. Tämä on upeaa, unelma joka käy toteen, Miika Koppinen hehkutti Nordlysin mukaan.
Koppinen tuli torstain ottelussa kentälle joukkueen 0-2-tappioasemassa 57. minuutilla. Nuo lukemat jäivät myös torstain tulokseksi. TIL voitti kotiottelunsa viikko sitten 2-1, jolloin suomalaiskapteeni pelasi täydet minuutit. Koppinen nautti kuitenkin jo perjantaiaamuna tulevasta haasteesta.
– Se, että saan pelata Eurooppa-liigan lohkovaiheessa tarkoittaa, että olen kokenut lähes kaiken jalkapalloilijana. Puuttuu vain arvokisaturnaus maajoukkueen kanssa. Siinä on paljon muisteltavaa, kun lopetan jonain päivänä, Koppinen totesi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa