Pikkuhuuhkajat jatkaa EM-karsintoja – mukana seitsemän Hongan pelaajaa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa keskiviikkona Walesin EM-karsintojen toisessa ottelussaan. Mika Laurikaisen miehistöön mahtui lopulta jopa seitsemän pelaajaa Veikkausliigaa johtavasta FC Hongasta.
Suomi avasi karsinnat kesäkuussa 2-2-tasapelillä Liettuan kanssa. Keskiviikkona kohdattava Wales puolestaan on kerännyt jo kolme pistettä kukistamalla Moldovan 1-0-lukemin. Päävalmentaja Laurikainen ei usko vastustajan ainakaan heikentyvän edelliskerrasta.
– Wales on organisoidumpi joukkue ja heidän pelinsä on ennalta paremmin luettavissa. Walesilla on myös pelaajia huippujoukkueista, kuten Liverpool ja Manchester United. Yleisesti brittifutis on sopinut meille melko hyvin, luotsi arvioi Palloliiton verkkosivuilla.
Walesiin matkannut ryhmä koki muutoksia vielä aivan viime hetkillä kun MYPAn Emerik Grönroos ja VPS:n Atte Hoivala jäivät loukkaantumisten vuoksi kotiin. Tilalle nostettiin JJK:n Antto Hilska sekä Interin Juuso Hämäläinen. 18 pelaajasta peräsi seitsemän tulee siis Mika Lehkosuon valmentamasta FC Hongasta.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha