Carlo Ancelotti iloitsi Balen maalista: ”Hän osoitti hyvää asennetta”
Kuva: Getty Images
Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti oli tyytyväinen Gareth Balen maalattua heti debyyttipelissään.
Valkopaidat taisteli lauantaina vieraskentällä 2-2-tasapelin Villarrealia vastaan. Huippuhankinta pelasi valkopaitojen avauksessa ja vastasi huutoon tekemällä yhden vierasjoukkueen maaleista.
– Olin iloinen, että hän sai tehtyä ensimmäisen maalinsa Madridille. Se on loistavaa hänelle. Hän oli mukana ottelussa, joka oli vaikea kaikille, Ancelotti kertoi ottelun jälkeen goal.comin mukaan.
Ottelu oli mielenkiintoinen myös siksi, että Bale ja Cristian Ronaldo nähtiin yhdessä samassa joukkueessa.
– Hän (Bale) osoitti hyvää asennetta kentällä. Se oli ensimmäinen kerta, kun he pelasivat yhdessä. Me vaihdoimme välillä heidän pikkojaan, koska he leikkasivat keskelle. Mutta siinä ei ole mitään kummallista, Ancelotti analysoi.
Myös Asier Illarramendi nähtiin lauantaina kehissä. Kumpikaan, Illarramendi tai Bale, ei kellottanut kuitenkaan täyttä aikaa.
– Mielestäni he (Bale ja Illarramendi) olivat hyviä, vaikka alkuun olikin vaikeaa. En antanut heille 90 minuuttia, koska se ei ole mahdollista ensimmäisessä ensimmäisessä pelissä. Mutta heillä oli hyvä debyytti, Ancelotti kiitteli.
Real Madrid on sarjassa neljäntenä neljän ottelun jälkeen. Tasapelin lisäksi joukkue on voittanut peleistään kolme.
LUE MYÖS:
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”