Manchester United tekemässä huikeaa sponsoridiilien maailmanennätystä
Kuva: Getty Images
David Moyesin alaisuuteen täksi kaudeksi siirtynyt Manchester United pelaa surkeinta kauttaan miesmuistiin. Mestaruus on karannut sen ulottumattomiin jo ajat sitten ja suurella todennäköisyydellä myös paikka ensi kauden Mestarien liigassa jää ryhmältä haaveeksi.
Talouspuolella ”Punaisilla Paholaisilla” kuitenkin kulkee. Brittiläisen Daily Mailin mukaan seura on aikeissa solmia huikean maailmanennätyssopimuksen varustevalmistajansa Niken kanssa.
Kymmenen vuoden sopimuksen on määrä tuoda Manchester Unitedin kassaan huikeat 72 miljoonaa euroa vuodessa. Kokonaisuudessaan 720 miljoonan arvoinen diili on heittämällä maailman suurin jalkapalloseuran koskaan tekemä.
Sopimus on lähes kaksi kertaa suurempi, kuin nykyisellä ennätyksenhaltijalla Real Madridilla on Adidaksen kanssa. Real saa Adidakselta vuosittain 37 miljoonaa euroa. Arvonnnousu Unitedin edelliseen Nike-diiliin on massiivinen, sillä nykyinen sopimus tuottaa manchesterilaisille noin 28 miljoonaa euroa vuodessa.
Nike on toiminut Manchester Unitedin varustevalmistajana viimeisten 13 vuoden ajan. Se ei ole kuitenkaan ainoa merkittävä sponsoritulojen lähde, sillä ensi kaudella Unitedin paidoissa on myös Chevroletin logo. Chevrolet maksaa ManU:lle vuosittain 42 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin