Bayern-konkarin ura jatkumassa Bundesliigassa
Kokeneen belgialaispuolustajan Daniel van Buytenin ura näyttää jatkuvan Bundesliigassa ensi kaudellakin. Kölnische Rundschau -lehti kertoo 36-vuotiaan van Buytenin siirtyvän Bayern Münchenistä kesällä 1. FC Kölniin.
Van Buyten on pelannut Bayern Münchenissä yhtäjaksoisesti kesästä 2006 lähtien. Konkarin sopimus päättyy tähän kauteen eikä Bayernilla ole intoa sopimusta jatkaa. Näin kakkosbundesliigaa johtava ja lähes varmasti ensi kaudeksi Saksan pääsarjaan palaava Köln näki tilaisuuden hankkia veteraanin riveihinsä. Lehden mukaan van Buyten saa Kölniltä vuoden sopimuksen.
Van Buyten on ollut tällä kaudella Bayernin kolmostoppari Danten ja Jerome Boatengin takana. Peliaikaa on tullut 11 bundesliigaottelussa, joissa toppari on tehnyt yhden maalin. Myös Mestarien liigassa van Buyten on päässyt pelaamaan kaksi kertaa kauden aikana.
197-senttinen puolustaja on vahvasti ehdolla myös Belgian MM-kisajoukkueeseen.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä