Huuhkaja-ikonin pelaajaura päätökseen – ”Loppuun saakka täysillä”
Kuva: Juha Tamminen
Mika Nurmela, 42, on ilmoittanut päättävänsä pitkän ja komean pelaajauransa. Nurmela siirtyy Palloliiton leipiin aloittaen elokuun alusta Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtajana.
Nurmela on pelannut urallaan 71 A-maaottelua. Vuodesta 2009 Nurmela on pelannut oululaisseurassa.
– Kun tulin AC Ouluun vuonna 2009, tarkoituksena oli pelata vielä kaksi vuotta ja siirtyä tämän jälkeen urheilutoimenjohtajaksi. Nousimme heti ensimmäisenä vuotena Veikkausliigaan. Pysyimme liigassa seuraavana vuonna urheilullisesti.
– Putoaminen takaisin Ykköseen oli kova pala ja olen palanut halusta olla nostamassa meitä takaisin. Nyt minulla on 20 ottelua aikaa toteuttaa tämä asia, Nurmela kertoo seuran verkkosivuilla.
Nurmela odottaa jo mielenkiinnolla uutta työkuviota.
– Tartun uuteen haasteeseen innolla, mutta samalla haikealla mielellä. AC Oulu on ollut minulle korkeakoulu, miten jalkapalloseura toimii. Olemme onnistuneet monessa asiassa hyvin ja seura on mennyt todella paljon eteenpäin. Nyt on kuitenkin aika antaa viestikapula seuraavalle.
– Tulen seuraamaan ja auttamaan AC Oulua jatkossakin niin paljon kuin vain voin. Minulla on kaksi kuukautta työaikaa jäljellä ja menen loppuun saakka täysillä, Nurmela jatkaa.
Nurmelan voi nähdä seuraavan kerran tositoimissa tulevana lauantaina, kun AC Oulu kohtaa kotikentällään Ilveksen. Ottelu Raatissa alkaa kello 17:00.
LUE MYÖS:
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan