Iran pääsi lähelle yllätystä – Lionel Messi nousi ratkaisijaksi
Kuva: Getty Images
Iranin valmentaja Carlos Queiroz oli raapinut kasaan sellaisen sotasuunnitelman, ettei Argentiina päässyt helpolla F-lohkon koitoksessa. Lopulta Argentiina sai raavittua voittomaalin lisäajalla.
Iran tuli otteluun puolustusvoittoisella taktiikalla. Tämä suunnitelma toimi erinomaisesti, sillä ensimmäisen jakson aikana Argentiina ei päässyt kovinkaan moneen vaaralliseen maalintekopaikkaan.
Muutama paikka toki siunaantui joukoille, mutta maalivahti Alireza Haghighi torjui esimerkiksi Sergio Agüeron lähentelyn.
Iran satsasi lähinnä erikoistilanteisiin, ja ne olivatkin järjestäen vaarallisia.
Iran vain paransi
Jos Iranin ensimmäisen jakson esitys oli hyvä, toisella puoliajalla se oli erinomainen. Iran pääsi toiselle 45-minuuttiselle ajottain jopa paremmille maalipaikoille kuin Argentiina. Maalivahti Sergio Romero joutui toden teolla venymään esimerkiksi Reza Ghoochanneijhadin puskuun. Vain sormenpäät estivät suuren yllätyksen syntymisen. Vaikka Argentiina voitti pallonhallinnan yli 70-prosenttisesti ja maalintekoyrityksiä merkittiin joukkueelle Irania selvästi enemmän, kulki ottelu kuitenkin juuri Iranin käsikirjoituksen mukaan. Argentiina sai silti pelin loppua kohden enemmän painetta aikaiseksi Iranin maalille. Ottelu päätti jo näyttivän tasapeliin, kunnes Lionel Messi astui pelin lisäajalla esiin. Upea yksilösuoritus, fantastinen veto paristakymmenestä metristä ja verkko soi.LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla