EM-finaaliin valmistautuvalle ruotsalaiselle kovaa kuittia – ”Hän oli aina suuri häviäjä”
Kuva: Getty Images
Ruotsin ja Tanskan välinen alle 21-vuotiaiden EM-välierä on aiheuttanut jälkikäteen pienen sanasodan. Ruotsihan kaatoi Tanskan musertavin luvuin 4-1 lauantaisessa ottelussa.
Heti ottelun jälkeisessä ruotsalaiskanava TV4 Sportin haastattelussa avausmaalin tehnyt ruotsalaiskärki John Guidetti päätti adrenaliinin lumoissa lisätä tanskalaisten tuskaa. Mies totesi illan vastustajasta muun muassa ”tämä oli huonoin joukkue, jonka olemme kohdanneet alle 21-vuotiaiden kisoissa.”
Tanskan joukkueen Viktor Fischer ei kuitenkaan hänkään jäänyt hiljaiseksi, kun hollantilaislehti Voetbal International tiedusteli mieheltä kommenttia liittyen Guidettin purkaukseen.
– Tuonkaltainen pelaaja on aina mielenkiintoinen. Hän on hyvä pelaaja ja aina motivoitunut. Ruotsin joukkue oli vahva, antoi mies ensin tunnustusta vastustajalle.
Lopulta Fischer oli myös valmis sanomaan sanottavansa ruotsalaiskärjestä.
– Kun hän oli Feyenoordissa, hän oli aina suuri häviäjä, totesi tanskalainen.
– Joten nyt hän voi nauttia tästä, jatkoi Fischer.
Fischer siirtyi Ajaxin organisaation, jossa hän pelaa vieläkin, kaudeksi 2011-2012. Guidetti taas pelasi kauden 2011-2012 lainalla rotterdamilaisseura Feyenoordissa.
Guidetti pelasi ailahtelevan viime kauden Celticissä ja on tällä vapaa etsimään uutta seuraa. Huomenna tiistaina on kuitenkin edessä todellinen kohokohta nuoren miehen uralla, kun Ruotsi kohtaa Portugalin alle 21-vuotiaiden EM-finaalissa Prahassa.
Huominen kello 21.45 alkava finaali on nähtävissä suorana ja suomeksi selostettuna Elisa Viihteen kautta täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimovic lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi