Saksan maajoukkueen johto ripittää Louis van Gaalia: ”Julkinen kritisointi valitettavaa”
Kuva: Getty Images
Saksan maajoukkueen manageri Olivier Bierhoff on kritisoinut ManU-luotsi Louis van Gaalia siitä, ettei tämä ole tukenut tarpeeksi Bastian Schweinstegeria.
Van Gaal on kertonut odottaneensa enemmän pelaajalta, mutta Bierhoffin mukaan valmentaja on käsitellyt pelaajaa heikosti.
– Jokainen pelaaja tarvitsee valmentajansa tukea, niin myös Bastian. Pidän valitettavana, jos valmentaja kritisoi pelaajaa julkisesti, Bierhoff kommentoi Sport Bildille.
31-vuotias saksalainen siirtyi seuraan viime kesänä Bayern Münchenistä. Pelaaja on parhaillaan otteluista sivussa polvivamman vuoksi. Bierhoffin mukaan Schweinsteigerin paikka EM-joukkueessa ei ole varma, mutta todennäköinen.
– Kilpailu hänen pelipaikallaan on kiivasta, kuten näimme jo MM-turnauksessa. Toki oletan hänen olevan kisajoukkueessa. Hän on tärkeä palanen joukkuetta. Kaikki riippuu kuitenkin hänen tilanteestaan kokonaisuudessaan.
Päävalmentaja Joachim Löw kertoo olevan jatkuvasti yhteydessä Schweinsteigeriin.
– Hänen vammansa ei huoleta minua ja luotan hänen olevan täysin valmistautunut kisoihin ja täysillä mukana. Hän on mukana suunnitelmissani.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”