Arsenal tarjoamassa viidelle pelaajalle jatkosopimusta kesällä

Brittilehti The Timesin mukaan Arsenal tarjoaa kesällä jatkosopimukset Alexis Sanchezille, Mesut Özilile, Alex Oxlade-Chamberlainille, Santi Cazorlalle sekä koko kauden sivussa olleelle Jack Wilsherelle.
Sanchezin ja Özilin tapauksessa kyse on avainpelaajin kiinnittämisestä pidemmäksi aikaan.
Cazorla, 31, näytti alkukaudella olevansa yhä seuran avainpelaajia halliten pelintekoa keskikentän pohjalta. Seuran kannalta valitettavasti koko alkuvuosi 2016 on mennyt loukkaantumisesta toipuessa, mikä on näkynyt pelissä. Alkukaudesta espanjalainen järjesteli toiseksi eniten maalipaikkoja Özilin jälkeen.
Seuraan Southamptonista vuonna 2011 tullut Oxlade-Chamberlain, 23, on yhä parasta potentiaalia etsivä pelaaja, jonka kehitys on tuntunut jämähtäneen paikoilleen. Mies on parhaillaan myös loukkaantuneena.
Wilshere, 24, on Arsenalin oma kasvatti, jolle moni on jo vuosia sovittanut myös kapteeninnauhaa. Kovaluinen, mutta myös pelintekoon kykenevän keskikenttämiehen kehitystä on kuitenkin jarruttanut pitkät loukkaantumiset.
Parhaillaan mies on toipunut koko kauden säärenmurtumasta, kun pari kautta sitten hän joutui olemaan kentiltä sivussa yli vuoden putkeen nilkkavamman vuoksi.
Lisäksi tykkimiesten riveistä ilman sopimusta kauden jälkeen ovat kokenut keskikentän kolmikko Mikel Arteta, Mathieu Flamini ja Tomas Rosicky, joista vain ensimmäiselle tarjottaneen jatkoa.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- Suora putoaja selvillä – näin kävi Hakan ja KTP:n kohtalonpelissä
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Naatan Skyttä taas maalinteossa!
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Matias Siltanen kertoi mielipiteensä siirtohuhuista: ”Näin suuret seurat eivät seuraa sinua, jos…”