Shefki Kuqi ryhmälle kauden avausvoitto kahden romahduksen jälkeen – ”Oli hyvä pelata vieraissa”
PK-35 Vantaa on ollut paljon otsikoissa jo alkukauden aikana, kun nousija hävisi kauden ensimmäiset pelinsä kotikentällään tapahtumarikkaissa ottelussa. Ensin RoPS:ia vastaan joukkue hukkasi peräti kolmen maalin johtonsa ja toisessa tappiossa kärkimies Njazi Kuqi pimahti ja joukkue taipui HIFK:lle.
Kauden kolmannesta pelistä tuli arvokas vierasvoitto, kun joukkue kaatoi KuPS:n 3-2-lukemin. Päävalmentaja Shefki Kuqi näki joukkueensa olleen jopa helpompi pelata nyt vieraissa kuin kotona..
– Minulla oli jo eilen [tiistana] sellainen fiilis, että on hyvä pelata tämä peli vieraissa. Vaikka kotona pelaaminen on etu, on kotipeleissä aina myös pieniä paineita, Kuqi kommentoi ottelun jälkeen seuransa kotisivuilla.
PK-35 Vantaalla oli uusi pelaaja tulessa, kun vastikään seuran kanssa sopimuksen tehnyt Fernando Liñan Rodriguez pelasi Kuopiossa täyden ottelun keskikentän pohjalla
– Hän on ollut mukana vasta muutaman päivän, mutta pelasi ihan hyvin. Hän sopii tälläisissä peleissä hyvin puolustuslinjan eteen. Liñan on fiksu poika, joka sijoittuu hyvin. Hän on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sopii pelitapaamme hyvin.
Kuqin mukaan avausvoiton jälkeen on hyvä jatkaa sunnuntain kotipeliin Vaasan Palloseuraa vastaan.
– Toivottavasti pisteitä tulee lisää. Tänään näimme jälleen, että tämä on aika tasainen sarja. Meiltä puuttui muutamia jätkiä, mutta saimme silti tärkeän vierasvoiton. Kun saamme kaikki pelaajat mukaan, meillä on uskoakseni ihan kilpailukykyinen joukkue, Kuqi uskoi.
LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa