Shefki Kuqin suojatit haastavat sarjakärjen: ”Heidän pärjäämisensä ei yllätä lainkaan”
Shefki Kuqin luotsaama PK-35 Vantaa matkustaa keskiviikoksi Ahvenanmaalle, missä sarjaa monien yllätykseksi johtava IFK Mariehamn isännöi vantaalaisia.
Moni odotti IFK:n olevan täysin sarjan toisessa päässä, kun pitkäaikainen päävalmentaja Pekka Lyyski jätti tehtävänsä viime kauden päätteeksi, mutta uusi valmennusduo Kari Virtanen-Peter Lundberg ovat saaneet joukkueen hitsattua hyvin yhteen.
– IFK Mariehamn on mielenkiintoinen vastustaja. Pidän heidän joukkueestaan. Minulle ei ole lainkaan yllätys, että he ovat pärjänneet. Heillä on hyviä, taitavia, nopeita ja kokeneita pelaajia. Se on hyvä sekoitus, Kuqi arvioi PK:n kotisivuilla.
PK:n edellinen ottelu päättyi kotonaan maalittomaan tasapeliin SJK:ta vastaan. Isännät myllyttivät hurjasti ottelun lopussa, mutta viimeistelystä jäi uupumaan.
– Pelillisesti kotipeli SJK:ta vastaan oli tähän asti paras esityksemme. Mielestäni teimme kaiken muun oikein, mutta maali jäi tekemättä, Kuqi valotti.
– Oli kiva pitää ensimmäistä kertaa oma pää puhtaana. Se oli enemmän sitä peliä, jota olemme pelanneet talvella ja jota haluamme pelata. Cupin ottelu mukaan lukien olemme päästäneet viimeisessä kolmessa pelissä vain yhden maalin, Kuqi iloitsi tiivistyneestä puolustuksesta.
IFK Mariehamn on kerännyt kuudesta ottelusta 13 pistettä ja johtaa sarjaa HJK perässään kahden pisteen ja RoPS kolmen pisteen päässä. PK-35 Vantaa on sarjassa kymmenes neljällä pisteellä kuudesta pelistä.
Keskiviikkona peletaan myös kolme muuta ottelua: HJK-Ilves, KuPS-PS Kemi ja VPS-HIFK.
Kertoimet (Expekt):
IFK Mariehamn-PK-35 Vantaa, ke 4.5. klo 18.30
1 1,85
X 3,25
2 4,10
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha