Laihdutusklinikalle passitettu valioliigapelaaja sai huippusiirron!
Kuva: Getty Images
Stoke on hankkinut 23-vuotiaan Saido Berahinon West Bromwichista 13 miljoonan euron siirtosummalla.
Sopimus on peräti 5,5 vuotta, mikä on taustoihin nähden melkoinen unelmadiili. Berahinon kausi on ollöut todella hankala. WBA:n manageri Tony Pulis passitti hänet jo kahdesti laihdutusklinikalle saadakseen miehen pelikuntoon.
Hyökkääjä teki kaudella 2014-2015 WBA:lle peräti 20 maalia, mutta sen jälkeen hana on tyrehtynyt. Viime kaudella hän osui enää seitsemän kertaa ja tällä kaudella maaleja ei ole vielä syntynyt. Berahino on joutunut pelaamaan jopa reservijoukkueessa.
– Minulla on ollut vaikeat kaksi vuotta. Mutta kaikille tapahtumille on syynsä. Olen nyt henkisesti vahvempi, Berahino sanoi BBC:lle.
– Olen viimein täällä, enkä malta odottaa pelien pelaamista. Olen todella tyyyväinen, että Stoke luottaa minuun näin vahvasti.
– En ole ihan vielä täydessä pelikunnossa, mutta teen rajusti töitä sen eteen ja toivon pian pystyväni auttamaan joukkuetta.
Stoken toimitusjohtaja Tony Scholes selitti siirron taustoja.
– Hankimme nuoren englantilaispelaajan, joka on jo todistanut tasonsa Valioliigassa. Turhauttavan jakson jälkeen hän haluaa todella paljon laittaa itsensä huippukuntoon, ja me odotamme sitä hetkeä kovasti, Scholes sanoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit