SJK:n paidassa nähdään ensi kaudella kaksi Hradeckya: ”Kemiat toimivat hyvin”
Kuva: Juha Tamminen
SJK tiedotti perjantaina tehneensä vuoden mittaisen sopimuksen Tomas Hradeckyn, 24, kanssa. Sopimus sisältää option kaudesta 2018.
– SJK on moderni seura, josta olen kuullut paljon hyvää. Kaikki on täällä Suomen parasta, lähtien olosuhteista ja valmennuksesta. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja odotan innolla että pääsen treenaamaan ja pelaamaan tässä joukkueessa, Hradecky kommentoi siirtoaan seuran nettisivuilla.
Hradecky pelasi viime kaudella Tshekin pääsarjajoukkue Bohemians 1905:ssa, mutta suurimmaksi osaksi aika meni seuran alle 21-vuotiaiden joukkueessa.
Ennen siirtoa Tshekin pääsarjaan, hän pelasi Veikkausliigaa RoPS:n ja IFK Mariehamnin riveissä. Pelejä Veikkausliigassa on kertynyt kolmella kaudella yhteensä 63 ja näissä on syntynyt viisi maalia. Hradecky on TPS:n kasvatti.
Tomasin pikkuveli Matej Hradecky, pelaa jo ennestään SJK:ssa. Kaksikon isoveli Lukas Hradecky on Suomen maajoukkueen maalivahti.
– Meillä kemiat toimivat hyvin yhteen (Matejn kanssa), joten uskoisin että kaikki menee sen suhteen hyvin, keskimmäinen Hradecky sanoi.
Lähd: SJK
LUE MYÖS:
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”