Uskomatonta draamaa Saksan cupissa – Hradeckyn refleksit pelastivat
Kuva: Getty Images
Frankfurt ja Hannover kohtasivat Saksan Cupin ottelussa myöhään eilen illalla. Ottelu eteni Frankfurtin johdossa aina pitkälle lisäajalle asti, kunnes Hannover sai rangaistuspotkun. Puolustaja Salif Sané asettui ampumaan, mutta Suomen maajoukkuevahti Lukas Hradecky oli etevämpi ja torjui topparin yrityksen.
Hradecyn torjunta tuli kuudennella lisäaikaminuutilla, jonka jälkeen tuomari vihelsi ottelun välittömästi päättyneeksi. Frankfurt voitti ottelun 2-1.
Frankfurtilla oli ottelun ensimmäisellä 20. minuutilla reilusti tilanteita siirtyä johtoon. Hannover kuitenkin teki ottelun ensimmäisen maalin 57. minuutilla Martin Harnikin toimesta. Frankfurt ei jäänyt tätä murehtimaan, vaan Taleb tawatha teki viisi minuuttia myöhemmin tasoituksen. Haris Seferovic iski ottelun voittomaalin vain neljä minuuttia edellisen osuman jälkeen.
Frankfurt eteni voiton ansiosta Saksan Cupin neljännesvälieriin.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”