HJK katkaisi heikon putkensa – uusi vahvistus onnistui maalinteossa
Kuva: Juha Tamminen
HJK kohtasi tänään Veikkausliigassa PS Kemin. Edellinen helsinkiläisten ottelu oli Eurooppa-liigan karsinnoissa makedonialaista FK Shkendijaa vastaan, joka päättyi Klubin putoamiseen europeleistä.
HJK tuli otteluun hyvällä ilmeellä ja hallitsi peliä suvereenisti. Ensimmäisen puoliajan loppua kohden ote kuitenkin hieman lipsui kun maalia ei saatu aikaiseksi. Ensimmäisellä puoliajalla Veikkausliigassa debyyttinsä teki hiljattain hankittu Jean-Jacques Bougouhi. Hän sai väistyä nuoren Enoch Banzan tieltä 46. minuutilla.
Toiselle puoliajalle tuli taas pirteä helsinkiläisryhmä. Maalikin syntyi lopulta, kun Ville Jalasto viimeisteli kulman jälkitilanteesta numeroiksi 1-0.
Kemi kuitenkin tasoitti ottelun vain viisi minuuttia tämän jälkeen käytännössä sen ensimmäisestä toisen puoliajan hyökkäyksestä.
Lopulta HJK meni menojaan, kun Akseli Pelvas iski kauden seitsemännen maalinsa ja tuore hankinta Filip Valencic laittoi pallon maaliin rangaistuspotkusta. Maali oli Valencicin ensimmäinen raitapaidassa.
Voitto katkaisi samalla HJK:n kolmen ottelun voitottoman putken.
HJK johtaa nyt sarjaa kahdeksan pisteen erolla VPS:ään, sillä vaasalaiset pelasivat tänään tasan kotonaan JJK:ta vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena