Marca: Danilo teki Dani Carvajalista yhden maailman parhaista pakeista
Danilon siirto Manchester Cityyn antanee Daniel Carvajalille pysyvän ja ilmaisen paikan seuran oikeaksi puolustajaksi, ennakoi Marca.
Danilon lähtemisen myötä taistelu peliajasta pienenee, joka voi laskea paineita. Toisaalta, kun keskinäinen kilpailu vähenee, saattaa näyttämisen tarve pienentyä.
Marcan mukaan Carvajal on väistämättä ollut seuran ykkösvalinta paikalle jo aiemmin, mutta Danilon lähtö vain vahvisti asian. Lähteen mukaan Danilo ikään kuin nosti Carvajalin siksi pelaajaksi, joka hän nykyään on.
Danilon vuonna 2015 tapahtuneen saapumisen jälkeen Carvajalin rooli seurassa kasvoi huomattavasti, ja lopulta teki hänestä yhden maailman parhaista oikean laidan puolustajista.
Edelleen, vaikka Madridin omasta akatemiasta valmistunut Carvajal loi Zinedine Zidanelle aina syitä peliajan antamiselle, epäonnistui Danilo jatkuvasti omassa pelissään.
Näin ollen Realin uskotaan pitävän espanjalaisesta kiinni vielä pitkän aikaa.
LUE MYÖS:
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot

- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan