Ex-HJK-tähti ihastuttaa Skotlannissa – ihmemaalin pohjat luotiin HJK:ssa: ”Ei hän olisi tehnyt niin ennen”
Kuva: Juha Tamminen
Kesällä HJK:sta Rangersin riveihin noin miljoonalla eurolla siirtynyt Alfredo Morelos valittiin Skotlannin Valioliigan viikon joukkuueeseen. Morelos oli vakuuttavassa iskussa viime sunnuntain ottelussa Ross Countya vastaan tehden kaksi osumaa.
Varsinkin Morelosin toinen osuma ihastutti HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuota. Morelos prässäsi itsensä jo hieman ulos tilanteesta, mutta nousi päättäväisesti ylös ja rokotti armottomasti Ross Countyn maalivahti Scott Foxin virheestä, lue lisää ja katso maali täältä.
– Olin todella iloinen hänen tekemästään toisesta osumasta, koska teimme todella paljon töitä kehittääkseemme sitä osaa hänen pelaamisessaan, Lehkosuo sanoi Daily Record -lehdelle.
Lehkosuo tarkoitti nimenomaan tilanteiden loppuun asti pelaamista, joka oli HJK-valmentajan mukaan yksi Morelosin selkeistä kehityskohteista hänen pelattua Klubissa vajaan kahden kauden ajan.
– Alfredo ei olisi aiemmin jatkanut prässäämistä ja ollakseen elossa vielä kakkospalloon, vaan hän olisi jäänyt makaamaan maahan. Mutta kun maalivahti teki virheen sunnuntaina, ”Buffalo” hyppäsi ylös liukutaklauksen jälkeen ja otti pallon, Lehkosuo kertasi.
– Se oli hänen heikkoutensa uran alkuvaiheissa. HJK:ssa pyrimme työstämään hänelle aggressiivista tyyliä sen jälkeen, kun menetämme pallonhallinnan.
Lehkosuon mukaan he keskustelivat Morelosin kanssa paljon siitä, että hänen täytyy olla henkisesti vahva ja pelata tilanteet loppuun.
– Kerroin hänelle, että kun isompien seurojen skoutit seurasivat hänen otteitaan, he sanoivat, että hän (Morelos) pelaa ensimmäisen tilanteen, mutta sitten lopettaa. Se oli hänelle tärkeä viesti, koska se olisi saattanut estää häntä siirtymästä isompaan sarjaan, Lehkosuo painotti.
Morelosin kanssa harjoiteltiin paljon tilanteita, joissa tekeminen ei vain loppunut maalintekoon, vaan jatkui vielä sen jälkeen. Morelos ei puhunut englantia, eikä Lehkosuo epsanjaa, joten kommunikointi käytiin apuvalmentaja Jose Riveiron avulla. Nyt oppi näyttää menneen perille.
– Annoimme hänelle palautetta ja olen todella iloinen, että se kantaa nyt hedelmää, Lehkosuo iloitsi.
Morelos on tehnyt tällä kaudella kolme osumaa Skotlannin liigan neljässä ottelussa.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”