Simo Valakari menetti malttinsa ja lensi katsomoon – toimitsijakieltoa luvassa
Kuva: Juha Tamminen
Tromsö IL hävisi lauantaina Norjan pääsarjaa johtavalle Rosenborgille kotikentällään 0-3. Tromsön päävalmentaja Simo Valakari joutui avauspuoliskolla katsomon puolelle.
Tromsö sai hyvän tekopaikan reilun 20 minuutin kohdalla, kun Gjermund Åsen pääsi laukomaan boksin sisällä. Pallo suuntasi ensiksi ylärimaan, josta se kimposi oikeaan tolppaan ja ulos. Pallo ei koskaan ylittänyt maaliviivaa.
Valakari ei sulattanut tuomiota, vaan ryntäsi omalta tekniseltä alueeltaan ulos ja protestoi voimakkaasti tuomarin päätöstä jatkaa ottelua. Erotuomari Tore Hansen lähetti Valakarin lopulta katsomon puolelle käytyään ensin keskustelun Valakarin kanssa. Valakari oli myös vihainen sitä edeltäneestä tilanteesta, jossa Rosenborgille vihellettiin Valakarin mukaan vapaapotku, mutta aiemmin samaisesta tilanteesta Tromsö jäi ilman vapaapotkua.
– Sillä hetkellä olin varma, että pallo oli sisällä. En silti sanonut hänelle (Hansenille) paljoakaan. Luulen, että hän poisti minut katsomoon, koska olin ulkona tekniseltä alueelta. Se on ainoa syy, jonka voin ymmärtää, Valakari sanoi norjalaiselle NRK:lle.
– Olen pettynyt itseeni, petin joukkueeni ja kannattajat. Koska minun pitää olla siellä joukkueeni kanssa. Olen todella pettynyt itseeni, Valakari sätti itseään.
Erotuomari Hansenin mukaan Valakari ei sanonut mitään epäsopivaa, vaan syynä oli protestointi itsessään.
– Minä, avustava erotuomari sekä neljäs erotuomari olimme sitä mieltä, että hän reagoi epäluonnollisella tavalla. Hän juoksi tekniseltä alueelta ja protestoi todella pitkään. On hyväksyttävää olla spontaani ja vihainen hetkellisesti, mutta se kesti niin kauan, että koimme ettei sitä voinut hyväksyä, Hansen perusteli.
Valakarin reaktio saattaa poikia vielä toimitsijakieltoa. Norjan tuomariliiton johtaja Rune Pedersen sanoi, että Valakari on sivussa ainakin Tromsön seuraavasta pelistä, mahdollisesta jopa useammasta ottelusta.
Tromsö taistelee yhä säilymisestä sarjassa. Tromsö on tällä hetkellä suoran putoajan paikalla, mutta vain maalieron turvin Aalesund on ylempänä karsijan paikalla. Suoraan säilymiseen on nyt kaksi pistettä eroa. Rosenborg-tappio ei kuitenkaan Valakarin mukaan tappanut Tromsön säilymismahdollisuuksia.
– Tämä ei ollut se peli, joka päättää säilymmekö vai emme. Meidän täytyy voittaa kaikki viisi (viimeistä) ottelua, Valakari totesi.
Katso koko tilannesarja tästä linkistä (VG).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”