Muut veikkausliigaseurat rannalle ruikuttamaan – TPS solmi todella tärkeän jatkosopimuksen

Veikkausliigaan kaudeksi 2018 palannut TPS tiedotti tänään kotisivuillaan tehneensä jatkosopimuksen keskuspuolustaja Miro Tenhon kanssa. Sopimus kattaa ensi vuoden.
Kaarinasta kotoisin oleva Tenho pelasi TPS:n paidassa täyden kauden jo kaudella 2014 ennen Ykköseen putoamista. Tuolloin nuorukaisen tilille kirjattiin myös veikkausliigauran avausmaali.
Vuosina 2015-2017 Tenho pelasi TPS:n paidassa yhteensä 69 Ykkösen ottelua. 22-vuotias Tenho on pelannut myös 12 poikien maaottelua.
– Miro on ollut koko joukkueen tasaisimpia ja varmimpia pelaajia viime kaudet, sekä ehdottomia avainpelaajia liiganousun saavuttaneessa joukkueessamme. Hänellä olisi ollut ottajia myös muissa liigaseuroissa, joten olen erittäin tyytyväinen, että pystyimme pitämään hänet täällä, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen toteaa tyytyväisenä.
– Luotan tähän projektiin, ollaan tehty kolme vuotta nyt töitä sen nousun eteen. Mennään Veikkausliigaan takaisin pelaamaan hyvillä mielin, sen tavoitteen takia tässä on töitä tehtykin. Nyt pääsemme oikeasti näyttämään tasomme myös Veikkausliigassa. Huomasin myös, että koko TPS-yhteisö halusi pitää minut täällä, Tenho kertoi omista tunnelmistaan.
TPS:n viime kauden joukkueesta ainakin 14 miestä jatkaa pelaamista samassa peliasussa ensi kaudellakin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta

- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä