Onko tässä kummallisin syy lähteä seurasta? – Everton-puolustaja suuttui managerille ja haluaa siirron tammikuussa
Kuva: Getty Images
Everton on saanut parannettua tuloksia viime aikoina. Kymmenenneksi Valioliigassa jo kuronut Everton on voittanut kolmesta edellisestä ottelusta kaksi ja viimeksi tuli tasapeli Liverpoolin vieraana.
Melko hyvä alku myös manageri Sam Allardycelle, joka nousi Evertonin manageriksi hiljattain. Allardycen mukaan Evertonin esitykset eivät oikeuta silti juhlimiseen. Evertonin pelaajilla oli määrä olla joulujuhla ensi maanantaina pelattavan Swansea-ottelun jälkeen.
– Kerroin pelaajille, että maksan sen takaisin, kun joulu on ohi ja olemme paremmilla sijoilla tammikuussa. He voivat mennä ja juhlia oikealla hetkellä. Managerina minulle on tärkeää, että pelaajat eivät näytä nauttivan liikaa ajastaan (kun esitykset eivät ole olleet kovin hyviä) nykyisellä sosiaalisen median aikakaudella, Allardyce perusteli päätöstään Guardianin mukaan.
Allardycen päätöksellä vaikuttaisi olevan isoja seurauksia. Sky Sportsin mukaan Cuco Martina on aloittanut lakon joulujuhlan peruuntumisen takia. Sky kertoo myös, että Martina haluaa lähteä Evertonista tammikuun siirtoikkuna auettua.
Martina on pelannut Evertonin paidassa tällä kaudella kahdeksassa Valioliigan ottelussa. Everton kohtaa keskiviikkona Newcastlen vieraskentällä.
LUE MYÖS:
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus

- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan