Suomalaisvahti tekee seurastaan miljonäärin – enää ei kysellä kuka on Jesse Joronen
Kuva: Juha Tamminen
Tanskalaisen AC Horsensin toimistolla lyödään tällä hetkellä ylävitosia. Useiden tanskalaislähteiden mukaan seuran ykkösvahti Jesse Joronen siirtyy ensi kaudella FC Kööpenhaminaan. Siirto on monella tapaa loistava Horsensin kannalta.
Lue uutinen Jorosen siirrosta tästä linkistä.
Ensinnäkin, Joronen siirtyi Horsensiin viime kesänä ilmaisella siirrolla Fulhamista. Horsens otti tavallaan tietoisen riskin, sillä Joronen ei missään nimessä ollut vakuuttanut Englannissa. Peliaikaa oli tullut todella vähän, joten näyttöpaikkoja ei kertynyt juuri nimeksikään. Toisaalta rahallisesti Horsens ei joutunut ottamaan suurta riskiä.
Toiseksi, Joronen pelaa tanskalaislähteiden mukaan kauden loppuun Horsensissa ja siirtyy Kööpenhaminaan vasta ensi kesänä. Se on seuralta loistava peliliike, koska nyt toimistolla ehditään miettiä uutta maalivahtivaihtoehtoa ja samalla Joronen voi loistavilla otteillaan vielä tuoda Horsensille euro-paikan ensi kaudeksi.
Kolmas pointti liittyy oleellisesti ensimmäiseen. Paikallislehti Horsens Folkebladin mukaan FCK pulittaa Jorosesta lähes miljoona euroa. Se on toteutuessaan seurahistorian toiseksi suurin myynti. Mikäli euro-paikka tulisi kauden päätteeksi, saa Horsens Jorosen myynnistä tulevilla varoilla vahvistettua joukkuetta kohti Eurooppa-liigan karsintoja. Jorosesta tuli seuralle todellinen aarre, jonka arvo voi vielä kasvaa tulevien siirtojen myötä.
Ja mikä tärkeintä. Jorosen uran kannalta siirto FC Kööpenhaminaan on loistava. Kuten aiemmin uutisoimme, tanskalainen BT kertoi, että Jorosta kaavaillaan Kööpenhaminassa ykkösveskariksi. Tällä hetkellä ykkösveskarin vastuuta kantava Robin Olsen on BT:n mukaan lähdössä ensi kesänä pois seurasta, joten ykkösvahdin tontti on kaavailtu suomalaiselle Joroselle.
Puolessa vuodessa Joronen on noussut varteenotettavaksi kilpailijaksi myös Huuhkajien pitkäaikaiselle ykkösvahdille Lukas Hradeckylle. Lisäksi molempien maalivahtien kehityskäyrästä löytyy samoja elementtejä. Hradecky lähti nuorena Esbjergiin, josta tie vei Brøndbyhyn ja sitä kautta Bundesliigaan. Jorosen matkassa oli Englannin kokoinen töyssy, mutta nyt urakehitys näyttäisi ottaneen puolessa vuodessa aimoharppauksen.
Kööpenhamina tuskin jää Jorosen päätepysäkiksi. Ja vielä vuosi sitten voivoteltiin kahvipöydissä, että näinköhän se ”jossain Englannissa pallokasseja kantava suomalaisveskari” koskaan ulosmittaa täyttä potentiaaliaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä