Atlético Madrid teki mahdottomasta mahdollisen – sankariksi nousi antisankari
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid venyi upeasti 1-1-tasapeliin Arsenalin vieraana Eurooppa-liigan ensimmäisessä välierässä. Karmivan alun otteluun saanut Atlético teki huiman tempun miehen vajaalla.
Ottelua ei oltu ehditty pelata vielä edes 15 minuuttia, kun Atléticon päävalmentaja Diego Simeone sekä puolustaja Šime Vrsaljko olivat lentäneet suihkun puolelle. Vrsaljko lensi suihkuun kahden varoituksen myötä, eikä Simeone voinut sulattaa varsinkaan toista varoitusta. Kovaäänisen suunsoiton myötä myös Simeone joutui katsomaan ottelun katsomon puolelta.
Mikä huvittavinta, Simeone ei suinkaan mennyt loppuunmyydyllä Emirates Stadiumilla istumaan, vaan seisoi katsomon puolella koko ottelun ajan.
Arsenal hallitsi ottelua miehen ylivoimalla. Avausmaali nähtiin reilun tunnin kohdalla, kun Alexandre Lacazette vei komealla puskulla kotijoukkueen johtoon.
Pitkään vaikutti siltä, ettei Atlético saa miehen vajaalla yhtäkään tekopaikkaa. Arsenal painosti läpi ottelun, mutta Atléticon puolustus kesti yllättävän hyvin Arsenalin lähentelyt.
Lopulta Atléticon sankariksi nousi koko kauden fanien hampaissa ollut Antoine Griezmann. Atlético lähti 81. minuutilla nopeaan vastahyökkäykseen ja pallo pelattiin omalta kenttäpuoliskolta Arsenalin puolustuslinjan selustaan, jonne Griezmann kipitti. Ensimmäisen laukauksen Arsenal-vahti David Ospina torjui, mutta jatkopallon Griezmann viimeisteli maaliin.
Griezmann on ollut siirtohuhujen kohteena jo pidemmän aikaa, mutta mies lähti railakkaasti tuulettamaan runsaslukuisen vierasfanikatsomon eteen, eikä tuossa hetkessä fanien ja tähtipelaajan välisestä vihanpidosta ollut tietoakaaan.
Madridissa pelattavaan toiseen osaotteluun Atlético pääsee siis huippuasetelmista, kun muistetaan, että Atlético pelasi lähes koko ottelun vajaalla ja sai silti tehtyä tärkeän vierasmaalin. Toinen osa pelataan ensi viikolla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”