FC Inter: anna kengät, saat matsilipun – Kenny Mansally taas hyvällä asialla
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter Turku pelaa tällä viikolla kaksi kotiottelua Veikkausliigassa. Lauantain peliin sisäänpääsy hoituu nyt myös vaihtoehtoisella tavalla; kengillä.
Vanhoja nappiksia ja muita urheilukenkiä kerätään eri puolilla kaupunkia, muun muassa Veritas Stadionin kupeessa sijaitsevassa Junior Cafessa. Kenkiä vastaan seura tarjoaa matsilipun lauantain otteluun VPS:aa vastaan.
Interin toimintaan aiemminkin kuuluneet keräyskampanjat ovat saaneet uutta potkua, ja uusia kohteita Abdoulie ”Kenny” Mansallyn siirryttyä seuraan. Entinen Gambian maajoukkuemies hoitaa kerättyjä varusteita kotimaansa jalkapallointoisten käyttöön.
– Tiedän omasta kokemuksesta, minkälaisen muutoksen kengät voivat tehdä ihmisen elämään. Tiedän, miten onnelliseksi kenkäpari tekee ihmisen. Se on kuin saisi kultaa. Yksiä kenkiä käyttää vuorotellen iso joukko, joten niistä on hyötyä monelle.
Mansally siirtyi Yhdysvalloissa vietettyjen vuosien jälkeen PS Kemiin viime kaudeksi, jatkaen tänä vuonna Turkuun. Pelaamisen ohella hän pyörittää avustustoimintaa oman säätiönsä kautta.
Jokaista keräykseen lahjoitettua kenkäparia vastaan saa yhden ottelulipun lauantaille.
Lähde: FC Inter
LUE MYÖS:
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”