RoPS ja Aleksandr Kokko löysivät jälleen toisensa – ”Jokainen joukkue tarvitsee maalintekijöitä”

Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura sai mieluisan paluunmuuttajan riveihinsä, kun joukkuetta kausilla 2012-2016 edustanut hyökkääjä Aleksandr Kokko palasi Napapiirille.
Kahdesti Veikkausliigan maalikuninkuuden voittanut Kokko, 31, vietti vajaat kaksi vuotta ulkomailla Australiassa ja Hong Kongissa, kunnes paluu pohjoiseen kutsui.
Huhuissa häntä vietiin muuallekin Suomeen, ja Kokko kertoi aiemmin SuomiFutikselle, että tarjouksia oli myös ulkomailta. Hän koki kuitenkin Rovaniemen parhaana vaihtoehtona.
– Pääsin sinne minne halusinkin, Kokko kertoo RoPS:n sivuilla.
– Näiden kahden vuoden aikana RoPS:sta on tullut entistä ammattimaisempi seura, jossa panostetaan paljon kentän ulkopuolisiinkin asioihin. Meillä on myös nuoremman polven valmentaja, joka vakuutti minut ammattitaidollaan.
RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela on samaan tapaan tyytyväinen meritoituneen hyökkääjän saamisesta joukkoihinsa.
– Jokainen joukkue tarvitsee maalintekijöitä.
– ”Borre” on monipuolinen hyökkääjä, joka pystyy pitämään palloa ja kykenee saamaan muita pelaajia mukaansa. Erityisen vaarallinen Borre on, jos hänelle saadaan toimitettua palloa rangaistusalueen sisään.
Koskelan johdolla RoPS taistelle tällä hetkellä jopa Veikkausliigan mitalisijoista. Menestyksen on huomannut myös Kokko.
– Olen seurannut mielenkiinnolla nykyisen RoPS:n menoa. Tietenkin kautta on vielä paljon jäljellä, mutta on mahtava tulla joukkueeseen, joka pystyy realistisesti pelaamaan isoista asioista, Kokko luottaa.
Rovaniemen Palloseurassa Aleksandr Kokko on viimeistellyt kaikkiaan 71 maalia pelaamassaan 132 ottelussa. Kokko matkustaa Napapiirille tänään torstaina ja on jo seuraamassa RoPS:n ottelua PS Kemi Kingsiä vastaan.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”