”Tuntematon” MM-kisapelaaja loisti maailmantähtien seassa – agentin puhelin alkoi soida jo kesken pelin: ”En ole koskaan kokenut sellaista”

Australian puolustajan Trent Sainsburyn, 26, loistava esitys MM-kisaottelussa Ranskaa vastaan ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Mies teki muun muassa kaksi erinomaista katkoa avausjaksolla.
Sydney Morning Herald -lehden mukaan Sainsburyn agentin puhelin alkoi soida jo ennen taukovihellystä. Yksi kiinnostunut seura ilmoitti haluavansa pelaajan, kun peliä oli takana 33 minuuttia.
– En ole koskaan kokenut sellaista ja olen hoitanut 26 siirtoa ulkomaille, agentti Tony Rallis kommentoi.
Hänen mukaansa Sainsbury on saanut kaksi alustavaa tarjousta Englannista ja kolme manner-Euroopasta. Yksi seuroista on ensi kaudella mukana Mestarien liigassa.
Sainsbury edustaa tällä hetkellä kiinalaisseura Jiangsu Suningia, mutta viimeinen sopimusvuosi on käynnissä. Miehen odotetaan siirtyvän Eurooppaan.
– Olemme päättäneet, että jätämme asian MM-lopputurnauksen jälkeiseen aikaan. Trent on tällä hetkellä erittäin keskittynyt maajoukkueeseen, tiivistää Rallis.
Ranska voitti Australian vain vaivoin 2–1. Ensimmäinen maali tuli rangaistuspotkusta, ja ratkaisuosuman Australia teki omiin.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan