Suomalaisjoukkueista KuPS, Ilves ja FC Lahti aloittivat europelinsä torstaina kotiotteluilla – ja tappioilla.

Kuopiossa ainoa maalinteossa onnistunut pelaaja oli lopulta FC Kööpenhaminan Robert Skov, vaikka paikkoja oli molempiin päihin enempäänkin. Tilastot ovat silti tylyt; isännät saivat reilun 90-minuuttisen aikana yhden yrityksen kohti maalia. Tämä oli nuoren Eetu Pellikan aivan viime hetkillä suorittama pusku läheltä veskari Stephan Andersenin syliin.

– Pelisuunnitelma piti 30 minuuttia. Sitten me alettiin menettää pikkuasioita ja sen jälkeen isoja asioita. Pelaajat väsyivät, välit aukesivat ja FCK käytti ne hyvin. Sanoin kopissa pelaajille, että olen ylpeä heistä. Vielä on peli jäljellä ja nyt valmistaudutaan siihen, kommentoi valmentaja Jani Honkavaara seuran sivustolla.

– Alun jälkeen peli vähitellen aukeni ja FCK pääsi hallitsemaan peliä ja me juostiin pallon perässä.

Takaisku tuli 75. minuutilla, ja astelema toiseen osaan on vaikea. Vasta KuPS:aan siirtynyt Juho Pirttijoki tuntee pohjoismaisen tason.

– FCK on kyllä yksi kovimmista seurajoukkueista Pohjoismaissa. Yksi virhe tehtiin liikaa, kerran kolisi omissa. Kaksi pitää nyt tehdä Kööpenhaminassa.

Lähde: KuPS