Bayern-pomo oikeudessa: ”Vangin hätää hyödynnettiin alhaisiin tarkoitusperiin”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin puheenjohtaja Uli Hoeneß koki elämänsä aallonpohjan vuonna 2014, kun hänet tuomittiin verorikoksesta 3,5 vuoden vankeusrangaistukseen. Hoeneß kärsi tuomiostaan Landsbergin vankilassa vajaat kaksi vuotta, kunnes hänet vapautettiin ehdonalaiseen helmikuussa 2016. Teimmie SuomiFutikseen jutun Hoeneßin vankilaoloista vuonna 2014 (kuvasarja katsottavissa täältä).
Maanantaina 66-vuotias Hoeneß oli jälleen oikeuden edessä Augsburgissa. Tällä kertaa Bayern-pomoa ei kuitenkaan syytetty mistään, vaan hänet kutsuttiin oikeuteen todistajana.
Käsittelyssä oli nimenomaan Hoeneßin vankila-aika, ja syytettyjen penkillä yksi hänen vankitovereistaan. Entistä vankia syytetään Hoeneßin salakuvaamisesta muun muassa suihkussa (lue aiheesta lisää).
– Oli raskasta kuulla, että samat ihmiset, joiden kanssa pelasin hetkeä aiemmin korttia, yrittivät valokuvata minua suihkussa tai jossain muualla, Hoeneß totesi alkuvuodesta 2017.
Hoeneß ei kuitenkaan kanna kaunaa 49-vuotiaalle entiselle vankitoverilleen, vaan näkisi syytettyjen penkillä mieluummin jonkun muun.
– Syytetyn tuomitseminen ei kiinnosta minua lainkaan. Jos voisin vaihtaa syytettyä, tekisin niin. En kuitenkaan pysty siihen, Hoeneß totesi Bildin mukaan.
– He, jotka ovat tämän takana, ansaitsisivat sen sijaan rangaistuksen.
Legendaarinen seurajohtaja on silti edelleen erittäin pahoillaan yrityksestä salakuvata häntä. Erityisesti Hoeneß hyökkäsi ”juorulehti” Sternin toimittajia vastaan. Syytteen mukaan Sternin toimittaja maksoi Hoeneßistä otetuista kuvista 2 500 euroa. Kuvat ja videot otettiin kuulakärkikynän sisälle piilotetulla digikameralla, mutta niitä ei koskaan julkaistu.
– Ne toimittajat kuuluisivat tänne syytettyjen penkille. Vangin hätää hyödynnettiin niin häpeilemättömästi niin alhaisiin tarkoitusperiin, Hoeneß jyrähti.
– Suurin pelkoni vankilassa oli, että internetissä leviäisi sellaisia kuvia minusta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen