Näkökulma: Huuhkajat toi ilon takaisin – mitä väliä vaikka se on osin valheellista

© Kuva: Juha Tamminen
Valioliigassa Arsenal yrittää ottaa Wolvesia kiinni! Lue ennakko ja lunasta talletusbonus!

Viisi voittoa putkeen. Juhlat. Ilo. Maalien tuulettaminen. Reaktiot maalien ja loppuvihellyksen jälkeen – niin stadionilla, kotisohvilla kuin selostuskopissa. Milloin viimeksi?

Huuhkajat pelaa paremmin kuin aikoihin, sanotaan. Viasatin studiossa Pasi Rautiainen ja Keith Armstrong tuumasivat, ettei tällaista ole nähty pitkiin, pitkiin aikoihin. Hyvä jos koskaan.

Elämme onnellista aikaa. Jo se kertoo paljon, että pelipäivän aamuna myydään iltapäivälehteä, jonka etusivun lööpissä puhutaan illan pelistä. Futis on taas kansan huulilla. Se on taas aihe, josta saa vapaasti puhua. Ei tarvitse mennä supisemaan kahdestaan sen työpaikan toisen suomifutisspeden kanssa johonkin nurkkaan. Nyt voi kailottaa taas kovaan ääneen: ”Oi Suomi on!”

Kun tänään puhuu Teemu Pukista, joku toinenkin tietää heti mistä on kyse. ”Ai perhana, mitenhän Suomen käy, kun paras maalintekijä loukkaantui.” Sitä saattaa jopa saada juttukumppanin itselleen, jos aloittaa puheen Suomen puolustuksen pitävyydestä. ”Ei olla muuten päästetty maalia viiteen matsiin.”

No ei olla. Ja Pukinkin saappaat saatiin täytettyä. Ensin osui Pyry Soiri ja sitten Glen Kamara. Perparim Hetemaj’ta, Niklas Moisanderia, Roman Eremenkoa, Alex Ringiä ja kumppaneita ei ole ollut edes ikävä. Se toisaalta kertoo osittain nykytilanteen valheellisuudesta.

Nations League osui ja upposi

Kun UEFA esitteli uuden kilpailun, Nations Leaguen, vastaanotto oli aika lailla kylmä ja tuomitseva. Pelättiin, että ottelumäärä kasvaa entisestään. Ei ymmärretty turnausmuotoa. Melko yleinen ajatus tuntui olevan se, että Nations League on turhake, jota ei tarvita.

Sitten Nations League alkoi. Suomi voitti Unkarin. Siihen perään Viron. Ääni kellossa alkoi muuttua. Alettiin tutkia Wikipediaa. ”Mitenkäs täältä Nations Leaguesta pääsikään niihin EM-kisoihin?”

Nyt voidaan jo puhua todellisesta huumasta. Tallinnan-vieraspeliin lähti 3 000 härmäläistä. Olin itse viime perjantaina Tallinnassa, ja voin sanoa että Suomi näkyi ja kuului – kaiken lisäksi hyvällä tavalla.

Kun Viro vielä kaatui Pukin lisäaikamaalilla, ja siihen päälle Suomi kippasi Kreikan nurin, ei riemulla ole ollut rajoja. Ja se on ihan oikein.

Suomesta aina sanotaan, kuinka se on menestyshullu maa. Niin on. Väitän, että niin on lähes jokainen muukin maa. Juuri tähän Nations Leaguen erinomaisuus perustuu. Nyt menestystä tarjotaan paljon suuremmalle joukolle kuin aiemmin.

Liikemaailmassa tulostavoite on hyvä, jos se on haastava mutta kuitenkin realistinen. Maajoukkuefutiksessa näin ei aiemmin ollut. Arvokisoihin pääsy oli Suomelle yksinkertaisesti liian kova tavoite. Kun vielä kultainen sukupolvi tuli ja meni ja Suomen matka kisoihin piteni pitenemistään, kansakin kyllästyi.

Nyt tavoite on paljon realistisempi, kun pelataan suunnilleen omalla tasolla olevia vastustajia vastaan. Silti, vaikka tässä ei kohdata mitään futiksen suurmaita, se pieni toivo arvokisapaikasta on olemassa. Briljanttia! Jopa koukuttavaa!

Nautitaan niin kauan kuin mannaa riittää

Tilanteen valheellisuus on ihan selvästi nähtävissä, vaikkei sitä – ymmärrettävästi – haluta tällä hetkellä juuri nähdä. Tuskinpa Suomen nollapeliputki olisi viiden pelin pituinen, jos vastassa olisi ollut sellaisia futismaita, joita arvokisakarsintojen lohkoissa on yleensä ainakin yksi.

Hauskalla tavalla tilanne näkyy Islannissa. Nyt yhtäkkiä Islantia kritisoidaan ja Islantia pidetäänkin huonona futismaana, kun se ottaa pelistä toiseen turpaan. Onhan se toki totta, että Islanti on pelannut 11 peliä putkeen ilman voittoa. Mutta ovat ne vastustajatkin olleet vähän Viroa, Unkaria ja Kreikkaa kovempia: Meksiko, Peru, Norja, Ghana, Argentiina, Nigeria, Kroatia, Sveitsi, Belgia, Ranska ja uudestaan Sveitsi.

Islanti on siis huono ja Suomi hyvä? No ei ihan niinkään. Islanti nyt vain on tasoaan kovemmassa seurassa, kunnes se putoaa B-sarjaan ja saa taas omantasoisiaan vastustajia. Suomi taas on hieman tasoaan heikommassa seurassa (joskin Suomi on myös pelannut erinomaisesti), kunnes nousee todennäköisesti ylempään sarjaan. Sitten vastus koveneekin kertaheitolla.

On ihan mahdollista, että Huuhkaja-huuma loppuu kuin seinään, jos ja kun Suomi nousee B-sarjaan ja alkaa taas hävitä pelejä (eikä tässä siis ole mitään negatiivista). Toivotaan toki, että huuma kestää. Ja toivotaan, että huuma osaltaan siivittää Suomen EM-kisoihin.

Mutta vaikkei huuma kestäisi – ja vaikkei Suomi yltäisi kisoihin – nautitaan tässä ja nyt. Onnellisuuden ja ilon tunteesta futiksessa ja koko urheilussa ylipäätään kai on kuitenkin pohjimmiltaan kyse. Ihan sama, onko se tullut osin valheellisen todellisuuden kautta. Ei sillä ole mitään merkitystä, kunhan onnellisuuden ja ilon tunteet ovat aitoja. Ja ne kyllä ovat, jos yhtään katsoi reaktioita eilisillan pelin loppuvihellyksen jälkeen.

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila

Valioliigassa Arsenal yrittää ottaa Wolvesia kiinni! Lue ennakko ja lunasta talletusbonus!