TS: Poliisi aloittanut HJK-Inter -ottelun tutkinnan – uutta rikosnimikettä kaivattaisiin
Kuva: Juha Tamminen
Turun Sanomat uutisoi poliisin aloittaneen rikostutkinnan taannoiseen HJK-Inter -otteluun liittyvistä tapahtumista. Syyskuun alussa lukemiin 3-0 päättyneeseen peliin epäillään liittyneen tulosmanipulaatiota.
Voit lukea alkuperäisen uutisen täältä.
Tutkinta on poliisin taholta vielä alkuvaiheessa, joten kommentti siltä suunnalta on lyhyt.
– Rikosnimikkeenä on lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa, sanoo tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Juha Lalli Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Lallin mukaan poliisin tutkimukset keskittyvät yhteen peliin. Suomen urheilun eettisen keskuksen (Suek) selvityksen mukaan kuitenkin myös kahden muun ottelun vedonlyöntikäyttäytymisessä oli epäilyttäviä piirteitä. Nämä olivat kesäkuussa pelattu IFK Mariehamn–Inter, ja heinäkuinen VPS–TPS.
Suekin Jouko Ikonen kaipaisi lakiin uutta nimikettä.
– Lahjuksen antaminen ja vastaanottaminen elinkeinoelämässä ovat ainoita sovellettavia lainkohtia, kun ei ole selkeää asianomistajaa. Jos asianomistajana on Veikkaus tai joku muu selkeästi tunnistettava vedonlyöntiyhtiö, niin nimike voi olla petos.
– Kyllä meillä olisi lainsäädännössä selkeästi tarvetta urheilupetokselle. Uskon, että se selkeyttäisi tilannetta, eikä sen olisi pakko kytkeytyä vedonlyöntiin. On hyvin vaikea saada selville, missä vetoa on lyöty, kuinka paljon ja kenen toimesta, Ikonen jatkaa.
Lähde: Turun Sanomat
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”