HJK:sta lähtöä tekevät Huuhkajat-pelaaja salaperäisenä tulevaisuudestaan
Kuva: Juha Tamminen
Juha Pirinen on jättämässä HJK:n kahden edustusvuoden jälkeen. Suomenmestaruutta kahdesti juhlinut puolustaja myönsi lähtönsä jo päätöskierroksen jälkeisessä Ruudun haastattelussa.
27-vuotias Pirinen kertoi tähtäävänsä seuraavaksi ulkomaille.
– Harjoittelin eilen todennäköisesti viimeistä kertaa HJK:n kanssa. Olin tämän viikon mukana tulevien maajoukkuepelien vuoksi. Vielä ei ole aivan sata prosenttisen varmaa, että jätän HJK:n, mutta kyllä se siltä näyttää, puolustaja myönsi lauantaina Veikkausliigan verkkosivuilla.
Pirinen oli toistaiseksi vielä salaperäinen siitä, mitä tulevaisuus toisi seuraavaksi tullessaan.
– Kuten agenttini on todennut, vaihtoehtoja on. Ruotsi on yksi mahdollisuus, mutta katsotaan olisiko pidemmällekin vaihtoehtoja.
– Mieluiten menen mahdollisimman kovaan liigaan ja joukkueeseen. Siellä teen kaikkeni, että pääsen pelaamaan. Haluan kerralla kunnon vonkaleen ja taistelen sitten sen kanssa ja näytän, että saan sen veneeseen.
Pirinen on pelannut urallaan 223 veikkausliigaottelua. Puolustaja pelasi ennen HJK:ta RoPS:ssa ja Hakassa.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”